Lapsilisä pois suurituloisilta?
27.01.2010 Mervi Itkonen.
Suomalaiset ovat valmiita leikkaamaan valtion menoja, kertoo YLE Uutiset. Säästökohteista eniten kannatusta saa lapsilisien poistaminen suurituloisilta.
Taloustutkimuksen YLE Uutisille tekemän mielipidemittauksen mukaan lähes 80 prosenttia suomalaisista olisi valmis poistamaan lapsilisät perheiltä, joiden vuositulot ovat yli 100 000 euroa. Yli puolet vastaajista on lapsilisien poistoehdotuksesta täysin samaa mieltä ja reilu neljännes jokseenkin samaa mieltä. Täysin eri mieltä on vain 9 prosenttia.
Lapsilisien poistaminen suurituloisilta sai eniten kannatusta perussuomalaisten (72 prosenttia täysin samaa mieltä), vasemmistoliiton (61), SDP:n (58) ja kristillisdemokraattien tukijoilta. Myös kokoomuksen ja keskustan kannattajista selvä enemmistö on valmis poistamaan lapsilisät suurituloisilta. Täysin samaa mieltä oli 39 prosenttia kokoomuksen ja 43 prosenttia keskustan äänestäjistä.
Vuonna 2007 lapsilisiä maksettiin yli 100 000 euroa tienaaville kotitalouksille 180 miljoonaa euroa. Kaikki lapsilisät olivat samana vuonna yhteensä 1,4 miljardia euroa.
Päivähoito pois kotona olevilta
Suurituloisten lapsilisien poistamisen lisäksi laajaa kannatusta saivat myös maahanmuuttajien sosiaalitukien leikkaaminen, asehankintojen jäädyttäminen ja kotona olevien vanhempien lasten päivähoito-oikeuden rajoittaminen.
Kärkinelikon jälkeen suosituimpia säästökohteita olivat valtion henkilöstön vähentäminen ja kuntien pakottaminen hoitamaan palveluja yhdessä.
Vastaajille esitettiin yhteensä 24 valtion menojen vähentämiskohdetta. Yli puolet vastanneista oli valmis vähentämään menoja kymmenestä aihepiiristä. Kärkikymmenikköön sijoittuivat myös uusien luonnonsuojelualueiden hankinnan jäädyttäminen, kansainväliseen kriisien hallintaan osallistumisen supistaminen, kehitysyhteistyörahojen leikkaaminen ja tuloperusteisten maksuluokkien käyttöönottaminen erikoissairaanhoidossa.
Peruskoulusta ei saa leikata
Säästökohteista eniten vastarintaa aiheuttavat eläkkeisiin, peruskouluun ja terveyspalveluihin kohdistuvat leikkaukset. Vain viisi prosenttia vastaajista oli valmis peruuttamaan ensi vuodelle jo sovitun eläkkeiden korotuspäätöksen. Saman verran tukea heltisi peruskoulumenojen leikkaamiselle.
Tutkimus- ja tuotekehityspanostusta karsisi hieman yli neljännes vastanneista. Saman verran kannatusta on telakkatuen poistolla, aluetukien supistamisella asuntorakentamisen menojen karsimisella tai laajakaistayhteyden rakentamisesta luopumisella.
Työttömyystuen ehtoja kiristäisi noin joka kolmas vastaaja. Maataloustukia leikkaisi 41 prosenttia vastanneista ja saman verran tukea löytyy varuskuntien määrän karsimiselle. Lukukausimaksut yliopistoihin ja ammattikorkeakouluihin hyväksyisi lähes puolet vastanneista.
Mittaus tehtiin internetpaneelissa
Mielipidetutkimus valtion menojen leikkauskohteista tehtiin Taloustutkimuksen internetpaneelin avulla. Tutkimus tehtiin 13.–18.1.2010, ja siihen osallistui 2 183 vastaajaa.
Paneelissa esiintyvää vinoumaa puoluekannatuksessa korjattiin painottamalla vastaukset Taloustutkimuksen puoluekannatusarvion mukaan edustamaan suomalaisten puoluekantaa. Tutkimuksen virhemarginaali on kaksi prosenttiyksikköä ylös- tai alaspäin.
Lue myös:
- Tytöt ihastuvat sekä poikiin että tyttöihin
- Suomalaislapset hyväksyvät tukkapöllyn
- Lasten välipalat: sokerilla höystettyä huttua
- Ruotsalaislapsi maksaa suomalaista vähemmän
- Herkkuja arkiruoaksi
4 Vastausta viestiin “Lapsilisä pois suurituloisilta?”
Jätä vastaus
Millä kotiäiti elää?
07.09.2010
Etenkin pääkaupunkiseudulla elinkustannukset ovat korkeat, ja lapsiperheessä kahden keskituloisenkaan ansiot eivät aina tunnu riittävän. Miten joillakin äideillä kuitenkin on mahdollisuus jäädä kotiin ilman omia tuloja? Millä kotiäidit oikein elävät?
LUE LISÄÄ
Onko pysyvä kotiäitiys sinunkin unelmasi?
26.08.2010
Suurin osa suomalaisista naisista menee töihin viimeistään lapsen täyttäessä kolme vuotta, mutta pieni osa päättää jäädä pysyvästi kotiin. Onko pysyvästi kotiin jäävä äiti vain itsekäs ja laiska yhteiskunnan tai miehensä elätti vai lapsilleen omistautunut itseään toteuttava nainen?
LUE LISÄÄ
Ovatko päivähoitomaksut oikeudenmukaiset?
20.08.2010
Kunnallisessa kokopäivähoidossa on elokuun alusta lähtien ollut uusi enimmäismaksu, 254 euroa kuukaudessa. Perheen vanhimmasta hoidossa olevasta lapsesta joutuu nyt maksamaan 21 euroa enemmän kuin tähän asti.
LUE LISÄÄ
Näin matkustat ekologisesti ja edullisesti kotimaassa
29.06.2010
Alkaako mökkeily kyllästyttää? Johonkin tekisi mieli lähteä tuulettumaan, mutta lompakosta löytyy lähinnä kuitteja, eikä perheen ekologisen jalanjäljen kasvattaminen kiinnosta. Lue vinkit ekologiseen ja lompakkoystävälliseen matkailuun kotimaassa.
LUE LISÄÄ
Kumpi määrää, päiväkoti vai vanhemmat?
28.06.2010
Pitääkö lapsen nukkua päiväkodissa, ja kuinka pitkä on lapselle sopiva kesäloma? Muun muassa tällaiset asiat hiertävät päiväkodin henkilökunnan ja vanhempien välejä.
LUE LISÄÄ
Lapsiperheen juhannusbudjetti 115 euroa henkeä kohti
24.06.2010
Lapsiperheet arvostavat juhannuksessa muun muassa hyvien ruokien ja juomien nauttimista sekä yhdessäoloa ystävien ja läheisten kanssa. Rahaa keskikesän juhlaan käytetään jonkin verran muuta väestöä enemmän. Joillekin juhannus taas merkitsee tympeää pakkojuhlintaa tai kännisten sukulaisten sietämistä.
LUE LISÄÄ
Äiti töihin, kolmikuinen vauva hoitoon
22.06.2010
Vauva-lehden keskustelupalstalla kysellään vinkkejä, miten sujuu äidin töihin paluu vauvan ollessa kolme tai neljä kuukautta vanha. Suomalaisittain varhainen töiden aloitus askarruttaa etenkin imetyksen kannalta. Mallia vauhdikkaasta töihinpaluusta näyttävät julkkikset Minea Blomqvist ja Taru Tujunen.
LUE LISÄÄ
Kauhutarinoita Kelan toiminnasta
17.06.2010
Kansaneläkelaitos on tärkeä perhevapaiden mahdollistaja monessa taloudessa. Joskus kuitenkin tulee tilanteita, että Kelan päätökset tuntuvat mielivaltaisilta ja yksittäinen tulkinta sakottaa perheen kassaa tuntuvasti.
LUE LISÄÄ
Kotiäitien osa-aikatyö helpottuu
07.06.2010
Kotihoidontukea saavat hämeenlinnalaisvanhemmat voivat jatkossa käydä työssä osapäiväisesti, kun kuntalisän maksaminen väljentyy. Koko kotihoidon tuki herättää ajoittain keskustelua, sillä sen nähdään sysivän äitejä työttömyyteen.
LUE LISÄÄ
Ostaisitko lapselle oman kuntosalikortin?
04.06.2010
Lapset liikkuvat yhä vähemmän pihoilla ja metsissä ja yhä enemmän ohjatusti erilaisten harrastusten parissa. Suomessakin alkaa olla markkinoita lasten omille kuntoklubeille..
LUE LISÄÄ
Mistä töitä vastavalmistuneelle nuorelle?
03.06.2010
Moni nuori päättää koulunsa tulevana viikonloppuna. Useimpien toiveissa on kesätyöpaikka tai ammattiin valmistuvilla työpaikka omalta alalta. Työpaikat ovat tällä hetkellä kiven alla ja etenkin töitä, joissa ei vaadita pitkää työkokemusta on vaikea löytää.


missä hyöty??
25. Hel, 2010
Jos isotuloisen perheen tuloraja olisi vaikka se 100t€/a, varmaan yli 95% perheistä tienaa alle sen. Arvatkaa mitä maksaisi byrokratia, kun 95% perheistä ilmoittelisi tulojaan lapsilisän saamiseksi sen toistakymmentä vuotta/ lapsi? Järjestelmän pystyttäminen ja ylläpito olisi niin kallista, että se ei toisi mitään säästöjä. Tämä olisi uusi massiivinen järjestelmä olemassa olevien rinnalle. Ehkä se vähän vähentäisi kateutta, mutta ei auttaisi pääsemään tavoitteeseen – julkisten menojen karsimiseen.
Ilmoita asiaton kommentti.
Liisa
01. Hel, 2010
Suomalaisen hyvinvointijärjestelmän legitimiteetti perustuu juuri siihen että kaikki pääsevät osallisiksi eduista. Hyvätuloiset eivät ehkä lapsilisiään välttämättä tarvitse, mutta jos lapsilisä muuttuu vain köyhempien perheiden tulonsiirroksi, lopahtaa myös ison veronmaksajaryhmän innostus pitää yllä hyvinvointivaltiota. Eli kokonaisuuden kannalta johtaisi juuri päinvastaiseen tulokseen. Köyhät joutuisivat ajan kanssa entistä ahtaammalle.
Ilmoita asiaton kommentti.
Myy
28. Tam, 2010
Suomessa verotus tasaa tuloeroja tehokkaasti eli otetaan enemmän niiltä, joilla on ja annetaan enemmän niille, joiden tulot ovat pienemmät. Suuremmista tuloista maksetuilla veroilla katetaan myös huomattavasti enemmän yhteisiä palveluja. Oikeustajuuni ei oikein mahdu, että tuloistaan näitä palveluja maksavat, eivät olisi näihin itse maksamiinsa palveluihin oikeutettuja lainkaan, esimerkiksi nyt vaikka lapsilisät.
Ilmoita asiaton kommentti.
Mymmeli
27. Tam, 2010
Kannatan lapsilisän poistamista suurituloisilta. On tärkeämpiäkin tukikohteita.
Suurituloiset laittavat lapsen lapsilisät kasvamaan korkoa. Eivät ne mene eikä niitä tarvita lapsien kuukausittaisten menojen kattamiseen.Siihen suurituloisilla perheillä on varaa muutoinkin.
Ilmoita asiaton kommentti.