5 asiaa, jotka 5-vuotiaan pitää osata

5 asiaa, jotka 5-vuotiaan pitää osata

01.03.2010 Mervi Itkonen.

Osaako lapsesi jo olla reilu, rehellinen, ja huomaavainen? Tässä saat viisi vinkkiä, joiden avulla voit auttaa lasta kehittämään itseään. Vinkit on koonnut ruotsalainen AlltomBarn-sivusto.

1. Rehellisyys

Ole itse rehellinen. Jos lapsi näkee, että valehtelet muille, hänelle on vaikea selittää, miksi rehellisyys on tärkeää ja miksi pitää seistä sanojensa takana. Anna lapsen huomata, että uskallat olla rehellinen myös muille aikuisille.

Älä ylireagoi, jos lapsesi valehtelee. Jos suutut ja yrität pakottaa lapsen tunnustamaan palturinsa, hän keksii valheita entistä enemmän.

Auta lasta puhumaan totta. Vaikka lapsi joutuisikin siivoamaan sotkunsa, tai mistä asiassa nyt onkin kyse, kerro kuinka paljon arvostat rehellisyyttä. Lapsi oppii, ettei totuuden kertominen ole aina mukavaa, mutta se on lopulta mielekästä kaikille.

2. Oikeudenmukaisuus

Se, että pyytää anteeksi, on lapselle aika helppo tapa päästä pälkähästä. Jos tiedät, että lapsesi on käyttäytynyt huonosti jotakuta kohtaan, auta häntä keksimään tapa pyytää anteeksi tai korvata vahinko. Ehkä lapsi voi antaa kaverille jonkin lelunsa, jos on rikkonut tämän lelun. Ehkä hän voi piirtää piirustuksen jollekin, jota on loukannut.

Kun kannustat lasta tekemään uhrauksia, hän oppii olemaan oikeudenmukainen muita kohtaan. Se on tärkeä taito sosiaalisessa elämässä.

3. Haasteisiin vastaaminen

Lapset voi opettaa uskallusta jo melko varhain. Paras tapa saada lapset kokeilemaan uusia asioita, ei ole kehua liikaa, vaan antaa rehellistä palautetta mukavalla ja kannustavalla tavalla.

Toinen tapa on rohkaista lasta tekemään asioita, jotka näyttävät vaikeilta – ja kehua heitä rohkeudesta. Se saa heidät uskaltamaan kokeilla uudestaan tai kokeilemaan jotakin muuta.

4. Huomaavaisuus

Selitä, että jos lapset riitelevät keskenään joka kerta kun käytte kaupassa, se saa sinut vihaiseksi ja surulliseksi. Kysy lapselta etukäteen, miten voisitte toimia, jotta kaupassakäynti onnistuisi rauhallisemmin. Lapsella voi olla ehdotuksia, joita voitte kokeilla seuraavalla kerralla kaupassa. Kun lapsi näkee, että tulet iloiseksi, hän ymmärtää, että hän voi omalla käytöksellään vaikuttaa muihin positiivisesti.

Tällaiset harjoitukset saavat lapsen vähitellen ymmärtämään, että heidän käytöksensä ja sanomisensa vaikuttavat myös muihin. Näin lapsi oppii huomaavaiseksi.

5. Kiintymyksen osoittaminen

Vanhemmat usein ajattelevat, että kiintymyksen ja rakastamisen taito on lapsilla luonnostaan. Se on varmaa tottakin, mutta rakkautta pitää myös ruokkia.

Anna lapsen nähdä, että pidät ihmisistä elämässäsi. Pussaa ja halaa puolisoa lapsen nähden. Puhu lapselle siitä, kuinka paljon arvostat heidän isovanhempiaan, tätejä, setiä ja serkkuja tai muita läheisiä.

Älä unohda kertoa, kuinka paljon rakastat lastasi. Sitä ei tarvitse sanoa päivittäin – piirrä sen sijaan vaikka sydämen kuva muistilappuun tai anna ylimääräinen, pitkä halaus. Mitä enemmän osoitat rakkautta, sitä enemmän lapsi oppii ilmaisemaan omaa rakkauttaan. Se on tärkeä taito myös myöhemmin elämässä.

5 asiaa, jotka 5-vuotiaan pitää osata

Osaako lapsesi jo olla rehellinen, reilu ja huomaavainen? Tässä saat viisi vinkkiä, joiden avulla voit auttaa lasta kehittämään itseään. Vinkit on koonnut ruotsalainen AlltomBarn-sivusto.

1. Rehellisyys

Ole itse rehellinen. Jos lapsi näkee, että valehtelet muille, hänelle on vaikea selittää, että rehellisyys on tärkeää ja miksi pitää seistä sanojensa takana. Anna lapsen huomata, että itsekin uskallat olla rehellinen muille aikuisille.

Älä ylireagoi, jos lapsesi valehtelee. Jos suutut ja yrität pakottaa lapsen tunnustamaan palturinsa, hän keksii valheita entistä enemmän.

Auta lasta puhumaan totta. Vaikka lapsi joutuisikin siivoamaan sotkunsa, tai mistä asiassa nyt onkin kyse, kerro kuinka paljon arvostat rehellisyyttä. Lapsi oppii, ettei totuuden kertominen ole aina mukavaa, mutta se on lopulta mielekästä kaikille.

2. Oikeudenmukaisuus

Se, että pyytää anteeksi, on lapselle aika helppo tapa päästä pälkähästä. Jos tiedät, että lapsesi on käyttäytynyt huonosti jotakuta kohtaan, auta häntä keksimään tapa pyytää anteeksi tai korvata vahinko. Ehkä lapsi voi antaa kaverille jonkin lelunsa, jos on rikkonut tämän lelun. Ehkä hän voi piirtää piirustuksen jollekin, jota on loukannut.

Kun kannustat lasta tekemään uhrauksia, hän oppii olemaan oikeudenmukainen muita kohtaan. Se on tärkeä taito sosiaalisessa elämässä.

3. Haasteisiin vastaaminen

Lapset voi opettaa uskallusta jo melko varhain. Paras tapa saada lapset kokeilemaan uusia asioita, ei ole kehua liikaa, vaan antaa rehellistä palautetta mukavalla ja kannustavalla tavalla.

Toinen tapa on rohkaista lasta tekemään asioita, jotka näyttävät vaikeilta – ja kehua heitä uskalluksesta kokeilla. Se saa heidät uskaltamaan kokeilla uudestaan tai kokeilemana jotakin muuta.

4. Huomaavaisuus

Selitä, että jos lapset riitelevät keskenään joka kerta kun käytte kaupassa, se saa sinut vihaiseksi ja surulliseksi. Kysy lapselta etukäteen, miten voisitte toimia, jotta kaupassakäynti onnistuisi rauhallisemmin. Lapsella voi olla ehdotuksia, joita voitte kokeilla seuraavalla kerralla kaupassa. Kun lapsi näkee, että tulet iloiseksi, hän ymmärtää, että hän voi omalla käytöksellään vaikuttaa muihin positiivisesti.

Tällaiset harjoitukset saavat lapsen vähitellen ymmärtämään, että heidän käytöksensä ja sanomisensa vaikuttavat myös muihin. Näin lapsi oppii mukavaksi ja huomaavaiseksi.

5. Kiintymyksen osoittaminen

Vanhemmat usein ajattelevat, että kiintymyksen ja rakastamisen taito on lapsilla luonnostaan. Se on varmaa tottakin, mutta rakkautta pitää myös ruokkia.

Anna lapsen nähdä, että pidät ihmisistä elämässäsi. Pussaa ja halaa puolisoa lapsen nähden. Puhu lapselle siitä, kuinka paljon arvostat heidän isovanhempiaan, tätejä, setiä ja serkkuja tai muita läheisiä. Äläkä unohda kertoa, kuinka paljon rakastat lastasi. Sitä ei tarvitse sanoa päivittäin – piirrä sen sijaan vaikka sydämen kuva muistilappuun tai anna ylimääräinen, pitkä halaus.

Mitä enemmän osoitat rakkautta, sitä enemmän lapsi oppii ilmaisemaan omaa rakkauttaan. Se on tärkeä taito myös myöhemmin elämässä.

Lue myös:

Lähetä linkki:
  • Facebook
  • Google Bookmarks
  • Twitter
  • email

Tagit: ,

Lapset



Jätä vastaus




Apua, onko lapsellani tarkkaavuushäiriö?

Apua, onko lapsellani tarkkaavuushäiriö?

30.07.2010

0

Onko lapsesi jatkuvasti levoton, ei kestä aloillaan ja arkisimpienkin askareiden suorittaminen tuntuu olevan liika pyydetty? Tarkkaavuushäiriöt ja ylivilkkaus ovat yleisimpiä lasten häiriöitä. Missä vaiheessa tilanteeseen olisi haettava ulkopuolista apua?

LUE LISÄÄ

6 ärsyttävintä lausetta lapsen suusta

6 ärsyttävintä lausetta lapsen suusta

28.07.2010

14

Lapset tietävät, kuinka vanhempien pinnan saa kiristymään. Usein lapset käyttävät samoja, raivostuttavia hokemia yhä uudestaan ja uudestaan. Esittelyssä kuusi kulunutta jankutusta ja neuvoja, kuinka niihin kannattaa reagoida.

LUE LISÄÄ

Onko sinulla neuvokas perhe?

Onko sinulla neuvokas perhe?

27.07.2010

0

Sydänliiton ohjelma Neuvokas perhe on kehitetty auttamaan lapsiperheitä heidän liikunta – ja ruokailutottumustensa edistämisessä. Tavoitteena on saada perheet itse arvioimaan tottumuksiaan ja edistämään niitä itsenäisesti.

LUE LISÄÄ

Näin helpotat lapsen omatoimista pukeutumista

Näin helpotat lapsen omatoimista pukeutumista

26.07.2010

0

Lapsen on syytä osata pukeutua omatoimisesti viimeistään esikouluiässä. Pukeutumista voi alkaa harjoitella niin varhain kuin haluaa, ja tietyillä keinoilla voi myös helpottaa pienen lapsen omatoimista pukeutumista.

LUE LISÄÄ

Näin totutat lapsen uusiin makuihin

Näin totutat lapsen uusiin makuihin

23.07.2010

0

Lapsuuden ruokailukokemuksilla voi olla kauaskantoiset seuraukset, ja makutottumukset voivat seurata pitkälle aikuisikään saakka. Siksi kannattaakin alusta asti kiinnittää huomiota siihen, miten vauvalle tarjotaan uusia makuja, jotta lapsi oppisi kaikkiruokaiseksi.

LUE LISÄÄ

10 vinkkiä sadepäivään

10 vinkkiä sadepäivään

20.07.2010

0

Sade kuuluu Suomen kesään siinä missä auringonpaistekin. Sadepäivät voivat olla haasteellisia lapsiperheissä, etenkin jos sade jatkuu päiväkausia. Lue vinkit mukavaan tekemiseen sadesäällä.

LUE LISÄÄ

Näin saat lapsesi syömään kasviksia

Näin saat lapsesi syömään kasviksia

19.07.2010

3

Haluatko opettaa lapsellesi, mistä ruoka tulee? Vai eikö lapsesi suostu syömään riittävästi kasviksia? Ratkaisu on lapsen ottaminen mukaan puutarhanhoitoon.

LUE LISÄÄ

Milloin sisarusten riitelyyn pitäisi puuttua?

Milloin sisarusten riitelyyn pitäisi puuttua?

15.07.2010

3

Kaikki sisarukset riitelevät joskus. Jatkuva toistensa tukassa kiinni oleminen käy kuitenkin helposti vanhempien hermoille ja saattaa joskus yltyä vaaralliseksikin. Milloin ja miten sisarusten riitelyyn pitäisi puuttua?

LUE LISÄÄ

Uusi vauva tuli taloon – näin huomioit esikoisen

Uusi vauva tuli taloon – näin huomioit esikoisen

14.07.2010

2

Pikkusisaruksen syntymä on esikoiselle usein suuri elämänmuutos, etenkin, jos hän on ollut kauan perheen ainoa lapsi. Uusi vauva saattaa herättää isoveljessä tai -siskossa mustasukkaisuutta tai kateutta, joka purkautuu kiukutteluna, jopa väkivaltana.

LUE LISÄÄ

Kun mikään ei enää auta – lapsi huostaanottoon

Kun mikään ei enää auta – lapsi huostaanottoon

13.07.2010

6

Lapsen huostaanotto on varmasti yksi pahimmista mahdollisista kauhukuvista jokaiselle vanhemmalle. Huostaanotto vaatii tuekseen kuitenkin erittäin painavat perusteet, ja se on lastensuojelutyön viimesijaisin keino varmistaa, että lapsi varttuu turvallisessa ympäristössä.

LUE LISÄÄ

Ohjeita pienen kyläilijän vanhemmille

Ohjeita pienen kyläilijän vanhemmille

12.07.2010

1

Pienen lapsen ensimmäiset itsenäiset vierailut ovat yleensä syntymäpäiväkutsuja, minkä jälkeen voi alkaa totutella parin tunnin sovittuihin “leikkihetkiin”.
Lapselle on hyvä opettaa kyläilysäännöt ja kerrata ne ennen vierailuja, mutta myös aikuisten on syytä noudattaa muutamaa tärkeää sääntöä, kun lapsi lähtee vieraisille.

LUE LISÄÄ

SIVU 1/20123451020...Viimeinen »






Sanoma Magazines Finland myy mediatilaa seuraaviin verkkopalveluihin.
Lue lisää osoitteesta www.mediaopas.fi.