Elättäjä-äidit yleistyvät Yhdysvalloissa

Elättäjä-äidit yleistyvät Yhdysvalloissa

05.03.2010 Elina Mattila-Niemi.

Yhä useampi amerikkalaisäiti on perheensä ainoa ansiotyön tekijä. Elättäjä-äitien määrä nousi vuonna 2009 kaikkien aikojen ennätykseen, liki miljoonaan naiseen. Tämä on kuitenkin vain nelisen prosenttia perheistä, joissa vanhemmat ovat naimisissa ja joissa on alle 18-vuotiaita lapsia.

Ilmiö selviää USA:n väestötietoja keräävän Census Bureaun tilastoista, ja sen arvellaan liittyvän talouslamaan: työpaikkoja on kadonnut runsaasti miesvaltaisilta aloilta.

Yhdysvalloissa on perinteisesti ollut paljon kotiäitejä. Censuksen viime vuodelta keräämien tietojen mukaan mies on ainoa elättäjä jopa 28 prosentissa avioparien muodostamista lapsiperheistä. Tämä on alhaisin osuus sitten vuoden 2001.

Suomalaisäiti jää harvoin pysyvästi kotiin

Helsingin Sanomat uutisoi syksyllä, että Suomesta kotiäidit ovat liki tyystin kadonneet. Äidit jäävät paljon pitkille perhevapaille, mutta palaavat vapaiden jälkeen töihin eivätkä pudottaudu kokonaan työvoiman ulkopuolelle. Lisäksi lapsettomia naisia on aiempaa enemmän.

Tilastokeskuksen tekemässä neljän EU-maan (Suomi, Iso-Britannia, Ranska ja Italia) vertailussa äitien työssäkäynti on Suomessa yleistä. Lasten saaminen vähentää äitien työssäkäyntiä lasten ollessa pieniä Suomessa, Iso-Britanniassa ja Ranskassa, mutta Italiassa äidit jäävät useimmiten joko lopullisesti kotiin tai käyvät töissä myös lasten ollessa pieniä.

Perheelliset.fi-sivustolla on aiemmin kirjoitettu muun muassa puolisoiden erilaisista tavoista jakaa rahat ja menot.

Lue myös:

Lähetä linkki:
  • Facebook
  • Google Bookmarks
  • Twitter
  • email

Tagit: , , ,

Talous, Vanhemmuus



Jätä vastaus




Onko pysyvä kotiäitiys sinunkin unelmasi?

Onko pysyvä kotiäitiys sinunkin unelmasi?

26.08.2010

3

Suurin osa suomalaisista naisista menee töihin viimeistään lapsen täyttäessä kolme vuotta, mutta pieni osa päättää jäädä pysyvästi kotiin. Onko pysyvästi kotiin jäävä äiti vain itsekäs ja laiska yhteiskunnan tai miehensä elätti vai lapsilleen omistautunut itseään toteuttava nainen?

LUE LISÄÄ

Ovatko päivähoitomaksut oikeudenmukaiset?

Ovatko päivähoitomaksut oikeudenmukaiset?

20.08.2010

21

Kunnallisessa kokopäivähoidossa on elokuun alusta lähtien ollut uusi enimmäismaksu, 254 euroa kuukaudessa. Perheen vanhimmasta hoidossa olevasta lapsesta joutuu nyt maksamaan 21 euroa enemmän kuin tähän asti.

LUE LISÄÄ

Näin matkustat ekologisesti ja edullisesti kotimaassa

Näin matkustat ekologisesti ja edullisesti kotimaassa

29.06.2010

1

Alkaako mökkeily kyllästyttää? Johonkin tekisi mieli lähteä tuulettumaan, mutta lompakosta löytyy lähinnä kuitteja, eikä perheen ekologisen jalanjäljen kasvattaminen kiinnosta. Lue vinkit ekologiseen ja lompakkoystävälliseen matkailuun kotimaassa.

LUE LISÄÄ

Kumpi määrää, päiväkoti vai vanhemmat?

Kumpi määrää, päiväkoti vai vanhemmat?

28.06.2010

10

Pitääkö lapsen nukkua päiväkodissa, ja kuinka pitkä on lapselle sopiva kesäloma? Muun muassa tällaiset asiat hiertävät päiväkodin henkilökunnan ja vanhempien välejä.

LUE LISÄÄ

Lapsiperheen juhannusbudjetti 115 euroa henkeä kohti

Lapsiperheen juhannusbudjetti 115 euroa henkeä kohti

24.06.2010

11

Lapsiperheet arvostavat juhannuksessa muun muassa hyvien ruokien ja juomien nauttimista sekä yhdessäoloa ystävien ja läheisten kanssa. Rahaa keskikesän juhlaan käytetään jonkin verran muuta väestöä enemmän. Joillekin juhannus taas merkitsee tympeää pakkojuhlintaa tai kännisten sukulaisten sietämistä.

LUE LISÄÄ

Äiti töihin, kolmikuinen vauva hoitoon

Äiti töihin, kolmikuinen vauva hoitoon

22.06.2010

3

Vauva-lehden keskustelupalstalla kysellään vinkkejä, miten sujuu äidin töihin paluu vauvan ollessa kolme tai neljä kuukautta vanha. Suomalaisittain varhainen töiden aloitus askarruttaa etenkin imetyksen kannalta. Mallia vauhdikkaasta töihinpaluusta näyttävät julkkikset Minea Blomqvist ja Taru Tujunen.

LUE LISÄÄ

Kauhutarinoita Kelan toiminnasta

Kauhutarinoita Kelan toiminnasta

17.06.2010

1

Kansaneläkelaitos on tärkeä perhevapaiden mahdollistaja monessa taloudessa. Joskus kuitenkin tulee tilanteita, että Kelan päätökset tuntuvat mielivaltaisilta ja yksittäinen tulkinta sakottaa perheen kassaa tuntuvasti.

LUE LISÄÄ

Kotiäitien osa-aikatyö helpottuu

Kotiäitien osa-aikatyö helpottuu

07.06.2010

0

Kotihoidontukea saavat hämeenlinnalaisvanhemmat voivat jatkossa käydä työssä osapäiväisesti, kun kuntalisän maksaminen väljentyy. Koko kotihoidon tuki herättää ajoittain keskustelua, sillä sen nähdään sysivän äitejä työttömyyteen.

LUE LISÄÄ

Ostaisitko lapselle oman kuntosalikortin?

Ostaisitko lapselle oman kuntosalikortin?

04.06.2010

0

Lapset liikkuvat yhä vähemmän pihoilla ja metsissä ja yhä enemmän ohjatusti erilaisten harrastusten parissa. Suomessakin alkaa olla markkinoita lasten omille kuntoklubeille..

LUE LISÄÄ

Mistä töitä vastavalmistuneelle nuorelle?

Mistä töitä vastavalmistuneelle nuorelle?

03.06.2010

2

Moni nuori päättää koulunsa tulevana viikonloppuna. Useimpien toiveissa on kesätyöpaikka tai ammattiin valmistuvilla työpaikka omalta alalta. Työpaikat ovat tällä hetkellä kiven alla ja etenkin töitä, joissa ei vaadita pitkää työkokemusta on vaikea löytää.

LUE LISÄÄ

Riesana kutsumattomat mökkivieraat

Riesana kutsumattomat mökkivieraat

02.06.2010

14

Monille lomailu kesämökillä tarkoittaa rauhallista perheen kanssa oleilua ja taukoa arjen kiireestä. Mutta entä jos mökkirauha häiriintyy kutsumattomien vieraiden pölähdettyä pihaan. Miten päästä eroon kutsumattomista vieraista, ja miten ehkäistä heidän saapumisensa jo ennakolta?

LUE LISÄÄ

SIVU 1/612345...Viimeinen »






Sanoma Magazines Finland myy mediatilaa seuraaviin verkkopalveluihin.
Lue lisää osoitteesta www.mediaopas.fi.