Lapsi väkivallan todistajana: Toimi näin

Lapsi väkivallan todistajana: Toimi näin

15.03.2010 Elina Mattila-Niemi.

Naisiin kohdistuva perheväkivalta on vakava ongelma, jonka torjumisen EU:n puheenjohtajavaltio Espanja on nostanut yhdeksi kautensa prioriteeteista. Suomessa Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) valmistelee parhaillaan toimintaohjelmaa naisiin kohdistuvan väkivallan vähentämiseksi.

Usein väkivaltaisessa perheessä on lapsia, jotka joutuvat väkivallan todistajiksi tai jopa uhreiksi. Lasten auttamiseksi toimi näin:

1. Perheväkivallasta on tärkeää keskustella lasten kanssa, koska lapset saattavat syyttää siitä itseään. Lapsilla on usein myös hajanaisia ja pelottavia muistikuvia siitä, mitä on tapahtunut.

2. Kysy, miltä lapsesta tuntuu ja mitä hän ajattelee tilanteesta. Mikä helpottaa, kun tuntuu pahalta?

3. Vakavissa perheväkivaltatilanteissa ulkopuolinen apu on usein tarpeen. Apua saa muun muassa turvakodeista, perheneuvoloista ja kuntien sosiaalivirastoista.

4. Turvallinen aikuissuhde voi olla lapsen pelastus. Selviytymisen kannalta on tärkeää, että lapsi voi luottaa johonkin aikuiseen, esimerkiksi opettajaan, isovanhempaan tai naapuriin, ja saa tältä myönteistä huomiota.

5. Suojaavat tekijät ovat tärkeitä. Jos lapsella on hyvät kielelliset valmiudet, hän voi selvitä puhumalla. Suurin osa väkivaltaisessa ympäristössä kasvaneista lapsista selviytyy ilman vakavia ongelmia.

6. Jos perheessä on väkivallan lisäksi muita ongelmia, kuten alkoholismia ja mielenterveysongelmia, lapset ovat hyvin vaarallisessa tilanteessa. Reagoi heti!

Lue lisää väkivallan yleisyydestä ja vaikutuksista lapsiin Ensi- ja turvakotien liiton sivuilta.

Lähisuhdeväkivalta puhuttaa Suomessa

Lasten turvallisen kasvuympäristön puolesta työskentelee muun muassa LOVE – Lapsen Oikeus Väkivallattomaan Elämään ry. Yhdistys on entisten lähisuhdeväkivallan uhrien perustama, ja sen tavoitteena on tehdä väkivalta näkyväksi ja auttaa uhreja. ”Suomi on yhä Euroopan lähisuhdeväkivaltaisimpia maita, ja kymmenettuhannet lapset kohtaavat väkivaltaa kotonaan”, LOVE muistuttaa.

Kodeissa tapahtuva väkivalta on noussut viime aikoina voimakkaasti esille. Esimerkiksi Espoossa järjestetään kuntalaisten keskustelutilaisuus aiheesta maanantaina 22.3. osana Anna lapselle väkivallaton koti -viikkoa.

Naisiin kohdistuva väkivalta on yleinen ihmisoikeusloukkaus sekä EU:ssa että muualla maailmassa. Perheväkivallan kohteena on useimmiten nainen. Vuosittain Suomessa jopa 50 naista kuolee väkivallan uhrina, ja näistä kuolemista yli puolet on lähisuhdeväkivallan seurausta. Väkivaltaa vastaan toimii muun muassa Amnesty International Joku raja! -kampanjallaan.

Lue myös:

Lähetä linkki:
  • Facebook
  • Google Bookmarks
  • Twitter
  • email

Tagit: , , , , ,

Lapset, Terveys, Vanhemmuus



yksi vastaus viestiin “Lapsi väkivallan todistajana: Toimi näin”

  1. [...] Lapsi väkivallan todistajana: Toimi näin [...]

    Ilmoita asiaton kommentti.

Jätä vastaus




Apua, onko lapsellani tarkkaavuushäiriö?

Apua, onko lapsellani tarkkaavuushäiriö?

30.07.2010

0

Onko lapsesi jatkuvasti levoton, ei kestä aloillaan ja arkisimpienkin askareiden suorittaminen tuntuu olevan liika pyydetty? Tarkkaavuushäiriöt ja ylivilkkaus ovat yleisimpiä lasten häiriöitä. Missä vaiheessa tilanteeseen olisi haettava ulkopuolista apua?

LUE LISÄÄ

6 ärsyttävintä lausetta lapsen suusta

6 ärsyttävintä lausetta lapsen suusta

28.07.2010

14

Lapset tietävät, kuinka vanhempien pinnan saa kiristymään. Usein lapset käyttävät samoja, raivostuttavia hokemia yhä uudestaan ja uudestaan. Esittelyssä kuusi kulunutta jankutusta ja neuvoja, kuinka niihin kannattaa reagoida.

LUE LISÄÄ

Onko sinulla neuvokas perhe?

Onko sinulla neuvokas perhe?

27.07.2010

0

Sydänliiton ohjelma Neuvokas perhe on kehitetty auttamaan lapsiperheitä heidän liikunta – ja ruokailutottumustensa edistämisessä. Tavoitteena on saada perheet itse arvioimaan tottumuksiaan ja edistämään niitä itsenäisesti.

LUE LISÄÄ

Näin helpotat lapsen omatoimista pukeutumista

Näin helpotat lapsen omatoimista pukeutumista

26.07.2010

0

Lapsen on syytä osata pukeutua omatoimisesti viimeistään esikouluiässä. Pukeutumista voi alkaa harjoitella niin varhain kuin haluaa, ja tietyillä keinoilla voi myös helpottaa pienen lapsen omatoimista pukeutumista.

LUE LISÄÄ

Näin totutat lapsen uusiin makuihin

Näin totutat lapsen uusiin makuihin

23.07.2010

0

Lapsuuden ruokailukokemuksilla voi olla kauaskantoiset seuraukset, ja makutottumukset voivat seurata pitkälle aikuisikään saakka. Siksi kannattaakin alusta asti kiinnittää huomiota siihen, miten vauvalle tarjotaan uusia makuja, jotta lapsi oppisi kaikkiruokaiseksi.

LUE LISÄÄ

10 vinkkiä sadepäivään

10 vinkkiä sadepäivään

20.07.2010

0

Sade kuuluu Suomen kesään siinä missä auringonpaistekin. Sadepäivät voivat olla haasteellisia lapsiperheissä, etenkin jos sade jatkuu päiväkausia. Lue vinkit mukavaan tekemiseen sadesäällä.

LUE LISÄÄ

Näin saat lapsesi syömään kasviksia

Näin saat lapsesi syömään kasviksia

19.07.2010

3

Haluatko opettaa lapsellesi, mistä ruoka tulee? Vai eikö lapsesi suostu syömään riittävästi kasviksia? Ratkaisu on lapsen ottaminen mukaan puutarhanhoitoon.

LUE LISÄÄ

Milloin sisarusten riitelyyn pitäisi puuttua?

Milloin sisarusten riitelyyn pitäisi puuttua?

15.07.2010

3

Kaikki sisarukset riitelevät joskus. Jatkuva toistensa tukassa kiinni oleminen käy kuitenkin helposti vanhempien hermoille ja saattaa joskus yltyä vaaralliseksikin. Milloin ja miten sisarusten riitelyyn pitäisi puuttua?

LUE LISÄÄ

Uusi vauva tuli taloon – näin huomioit esikoisen

Uusi vauva tuli taloon – näin huomioit esikoisen

14.07.2010

2

Pikkusisaruksen syntymä on esikoiselle usein suuri elämänmuutos, etenkin, jos hän on ollut kauan perheen ainoa lapsi. Uusi vauva saattaa herättää isoveljessä tai -siskossa mustasukkaisuutta tai kateutta, joka purkautuu kiukutteluna, jopa väkivaltana.

LUE LISÄÄ

Kun mikään ei enää auta – lapsi huostaanottoon

Kun mikään ei enää auta – lapsi huostaanottoon

13.07.2010

6

Lapsen huostaanotto on varmasti yksi pahimmista mahdollisista kauhukuvista jokaiselle vanhemmalle. Huostaanotto vaatii tuekseen kuitenkin erittäin painavat perusteet, ja se on lastensuojelutyön viimesijaisin keino varmistaa, että lapsi varttuu turvallisessa ympäristössä.

LUE LISÄÄ

Ohjeita pienen kyläilijän vanhemmille

Ohjeita pienen kyläilijän vanhemmille

12.07.2010

1

Pienen lapsen ensimmäiset itsenäiset vierailut ovat yleensä syntymäpäiväkutsuja, minkä jälkeen voi alkaa totutella parin tunnin sovittuihin “leikkihetkiin”.
Lapselle on hyvä opettaa kyläilysäännöt ja kerrata ne ennen vierailuja, mutta myös aikuisten on syytä noudattaa muutamaa tärkeää sääntöä, kun lapsi lähtee vieraisille.

LUE LISÄÄ

SIVU 1/20123451020...Viimeinen »






Sanoma Magazines Finland myy mediatilaa seuraaviin verkkopalveluihin.
Lue lisää osoitteesta www.mediaopas.fi.