10 vinkkiä aamukiireen nujertamiseen

10 vinkkiä aamukiireen nujertamiseen

16.03.2010 Antti Laiho.

Arkiaamut ovat monissa lapsiperheissä täynnä tohinaa, kun kaikkien pitäisi ripeästi suoriutua valmiiksi päivän töihin. Kiireestä aiheutuu helposti stressiä ja mielipahaa. Onneksi näin ei tarvitse olla.

Ruotsalainen Allt om Barn listasi kymmenen vinkkiä, joiden avulla lapsiperhe pääsee eroon turhasta aamutohinasta.

Valmistaudu aamuun edellisenä iltana

Tee jo illalla asioita, jotka nopeuttavat aamun lähtöä. Valitkaa lasten kanssa vaatteet valmiiksi ja pakatkaa koulu- tai kerhoreput. Laita myös omat vaatteet ja tavarat valmiiksi.

Herää ennen muita

Heräämällä muutamia minuutteja ennen muuta perhettä saat hetken aikaa nauttia rauhallisesta aamusta, vaikkapa kahvia juoden ja lehteä lukien. Päivä alkaa rennommin, kun sinulla on alkajaisiksi edes pieni, rauhallinen hetki.

Luo tuttu aamurutiini

Anna lasten tehdä aamuisin samat asiat samassa järjestyksessä. Kun pukeutuminen, hampaidenpesu ja aamupala etenevät tutussa järjestyksessä, on lapsien helpompi olla omatoimisia. Voitte vaikka askarrella lasten kanssa muistilistan, josta selviää aamutoimien järjestys.

Jaa vastuuta

Luodessasi aamurutiineja anna vastuuta myös lapsille. Hommat hoituvat kätevämmin, kun jo ennalta kaikille on selvää, kuka ruokkii hamsterin ja kenen tehtävä on pedata sänky.

Aloita aamiaisvalmistelut jo illalla

Nopeuta aamupalaa kattamalla pöytä osittain valmiiksi jo illalla. Nosta mukit ja lautaset sekä esimerkiksi hedelmät ja murot valmiiksi esille.

Anna television olla kiinni

Pidä televisio aamuisin suljettuna, vaikka se alkuun aiheuttaisikin vastustusta. TV-ohjelmat vetävät aivan liikaa huomiota puoleensa ja näin hidastavat muita aamutoimia, kuten syömistä, pukemista ja hampaidenpesua.

Perustakaa pakkauspaikka

Valitkaa kodistanne paikka, jonne keräätte kaikki tavarat, jotka aamulla pitää muistaa ottaa mukaan. Kun koululaukut, kuravaatteet ja jumppatavarat ovat valmiiksi tietyssä paikassa, ei niitä lähdön tohinassa tarvitse enää etsiskellä. Sama pätee toki tärkeisiin pikkuesineisiin, kuten avaimiin, puhelimiin, bussilippuihin ja lompakoihinkin.

Luo aamuun positiivinen tunnelma

Yritä luoda aamuihin rento ja hyvä tunnelma. Jos itse stressaat, tarttuu kireys varmasti myös lapsiin. Yritä myös komentamisen sijaan ohjata leikin varjolla. Kenellä on ulkovaatteet ensimmäisenä päällään?

Aikaista nukkumaanmenoa

Jos lapset ovat aina aamuisin väsyneitä ja herääminen vaikeaa, pitää illalla päästä aikaisemmin nukkumaan.

Ota opiksi

Vaikean aamun jälkeen on hyvä miettiä, mikä aamussa meni pieleen. Kun tiedostat kompastuskivet, voit välttää ne seuraavina aamuina.

Lisää aamuvinkkejä löytyy Meidän Perhe -lehden verkkosivuilta.

Lue myös:

Lähetä linkki:
  • Facebook
  • Google Bookmarks
  • Twitter
  • email

Tagit: , , , , ,

Lapset, Vanhemmuus



yksi vastaus viestiin “10 vinkkiä aamukiireen nujertamiseen”

  1. [...] Perheelliset.fi:  Näin nujerrat aamukiireen [...]

    Ilmoita asiaton kommentti.

Jätä vastaus




Apua, onko lapsellani tarkkaavuushäiriö?

Apua, onko lapsellani tarkkaavuushäiriö?

30.07.2010

0

Onko lapsesi jatkuvasti levoton, ei kestä aloillaan ja arkisimpienkin askareiden suorittaminen tuntuu olevan liika pyydetty? Tarkkaavuushäiriöt ja ylivilkkaus ovat yleisimpiä lasten häiriöitä. Missä vaiheessa tilanteeseen olisi haettava ulkopuolista apua?

LUE LISÄÄ

6 ärsyttävintä lausetta lapsen suusta

6 ärsyttävintä lausetta lapsen suusta

28.07.2010

14

Lapset tietävät, kuinka vanhempien pinnan saa kiristymään. Usein lapset käyttävät samoja, raivostuttavia hokemia yhä uudestaan ja uudestaan. Esittelyssä kuusi kulunutta jankutusta ja neuvoja, kuinka niihin kannattaa reagoida.

LUE LISÄÄ

Onko sinulla neuvokas perhe?

Onko sinulla neuvokas perhe?

27.07.2010

0

Sydänliiton ohjelma Neuvokas perhe on kehitetty auttamaan lapsiperheitä heidän liikunta – ja ruokailutottumustensa edistämisessä. Tavoitteena on saada perheet itse arvioimaan tottumuksiaan ja edistämään niitä itsenäisesti.

LUE LISÄÄ

Näin helpotat lapsen omatoimista pukeutumista

Näin helpotat lapsen omatoimista pukeutumista

26.07.2010

0

Lapsen on syytä osata pukeutua omatoimisesti viimeistään esikouluiässä. Pukeutumista voi alkaa harjoitella niin varhain kuin haluaa, ja tietyillä keinoilla voi myös helpottaa pienen lapsen omatoimista pukeutumista.

LUE LISÄÄ

Näin totutat lapsen uusiin makuihin

Näin totutat lapsen uusiin makuihin

23.07.2010

0

Lapsuuden ruokailukokemuksilla voi olla kauaskantoiset seuraukset, ja makutottumukset voivat seurata pitkälle aikuisikään saakka. Siksi kannattaakin alusta asti kiinnittää huomiota siihen, miten vauvalle tarjotaan uusia makuja, jotta lapsi oppisi kaikkiruokaiseksi.

LUE LISÄÄ

10 vinkkiä sadepäivään

10 vinkkiä sadepäivään

20.07.2010

0

Sade kuuluu Suomen kesään siinä missä auringonpaistekin. Sadepäivät voivat olla haasteellisia lapsiperheissä, etenkin jos sade jatkuu päiväkausia. Lue vinkit mukavaan tekemiseen sadesäällä.

LUE LISÄÄ

Näin saat lapsesi syömään kasviksia

Näin saat lapsesi syömään kasviksia

19.07.2010

3

Haluatko opettaa lapsellesi, mistä ruoka tulee? Vai eikö lapsesi suostu syömään riittävästi kasviksia? Ratkaisu on lapsen ottaminen mukaan puutarhanhoitoon.

LUE LISÄÄ

Milloin sisarusten riitelyyn pitäisi puuttua?

Milloin sisarusten riitelyyn pitäisi puuttua?

15.07.2010

3

Kaikki sisarukset riitelevät joskus. Jatkuva toistensa tukassa kiinni oleminen käy kuitenkin helposti vanhempien hermoille ja saattaa joskus yltyä vaaralliseksikin. Milloin ja miten sisarusten riitelyyn pitäisi puuttua?

LUE LISÄÄ

Uusi vauva tuli taloon – näin huomioit esikoisen

Uusi vauva tuli taloon – näin huomioit esikoisen

14.07.2010

2

Pikkusisaruksen syntymä on esikoiselle usein suuri elämänmuutos, etenkin, jos hän on ollut kauan perheen ainoa lapsi. Uusi vauva saattaa herättää isoveljessä tai -siskossa mustasukkaisuutta tai kateutta, joka purkautuu kiukutteluna, jopa väkivaltana.

LUE LISÄÄ

Kun mikään ei enää auta – lapsi huostaanottoon

Kun mikään ei enää auta – lapsi huostaanottoon

13.07.2010

6

Lapsen huostaanotto on varmasti yksi pahimmista mahdollisista kauhukuvista jokaiselle vanhemmalle. Huostaanotto vaatii tuekseen kuitenkin erittäin painavat perusteet, ja se on lastensuojelutyön viimesijaisin keino varmistaa, että lapsi varttuu turvallisessa ympäristössä.

LUE LISÄÄ

Ohjeita pienen kyläilijän vanhemmille

Ohjeita pienen kyläilijän vanhemmille

12.07.2010

1

Pienen lapsen ensimmäiset itsenäiset vierailut ovat yleensä syntymäpäiväkutsuja, minkä jälkeen voi alkaa totutella parin tunnin sovittuihin “leikkihetkiin”.
Lapselle on hyvä opettaa kyläilysäännöt ja kerrata ne ennen vierailuja, mutta myös aikuisten on syytä noudattaa muutamaa tärkeää sääntöä, kun lapsi lähtee vieraisille.

LUE LISÄÄ

SIVU 1/20123451020...Viimeinen »






Sanoma Magazines Finland myy mediatilaa seuraaviin verkkopalveluihin.
Lue lisää osoitteesta www.mediaopas.fi.