Vauvan nukuttaminen ulkona vaarallista?
12.03.2010 Virva Pitsinki.
Tällä viikolla paljon julkisuutta saanut kolmikuisen poikavauvan sieppaaminen vaunuistaan Varkaudessa on pelästyttänyt monet vanhemmat. Vauva vietiin vaunuistaan päiväunien aikana, ja tuntematon tekijä hautasi lapsen lumihankeen. Tapaus päättyi onnellisesti poliisien löydettyä kadonneen vauvan elossa lumipeitteen alta. Vauvan lumeen hautaamista tutkitaan nyt murhan yrityksenä.
Ulkona nukuttaminen pelottaa
Tapaus havahdutti monet vanhemmat miettimään ulkona nukuttamisen vaaroja, ja vauva.fi:n keskustelupalstalla alkoi kiivas väittely ulkona nukuttamisen puolesta ja vastaan.
Monet keskustelijat ovat sitä mieltä, että nykypäivänä lapsia ei enää pidä jättää yksin ulos nukkumaan. “Kuka enää nykyään uskaltaa laittaa lapsen yksin ulos nukkumaan? Eikö vähintään pitäisi olla koko ajan näköyhteys vaunuihin + itkuhälytin jotta havahtuu jos jotain outoa tapahtuu”, kirjoittaa eräs osallistuja. Samalla kannalla on toinenkin kirjoittaja: “Miksi joku jättää vauvansa yksin ulos? Hirveä tapaus, mutta ehkä tämän jälkeen useimmat teistäkin oppivat että sitä vauvaa ei jätetä yksin ulos nukkumaan, jos se on pakko viedä ulos nukkumaan, jota en todellakaan ymmärrä, niin sitten aikuinen sinne mukaan myös.”
“Ei Suomessa ole kovin yleistä, että vauvoja viedään! Omat lapset nukkuvat ainakin ulkona ja monesti olen kaupan eteenkin jättänyt nukkumaan.”, vastaa eräs kirjoittaja ulkona nukuttamista kauhisteleville. Samaa mieltä on moni muukin: “Kyllä minä ainakin uskallan nukuttaa vauvaa pihalla, nytkin on siellä nukkumassa. Tästä koneelta ja keittiöstä on koko ajan suora näköyhteys vaunuihin, mutta kyllä sitä tulee välillä puuhailtua muutakin niin ettei vaunuja koko ajan näe.”
Ulkomailla kummastellaan pohjoismaista tapaa
Vauvojen nukuttaminen ulkona on tavallista lähinnä vain Pohjoismaissa. Etenkin Yhdysvalloissa tapa herättää äärimmäistä hämmästelyä lähinnä lapsen turvallisuuden vuoksi.
Englantilaisella keskustelufoorumilla eräs isä kyselee mielipiteitä viisikuukautisen tyttärensä nukuttamisesta ulkona. “Äitini on kotoisin Skandinaviasta, jossa ulkona nukuttaminen on yleistä”, hän lisää. Moni vastaajista kauhistelee ajatusta, ja eräs kehottaa kysyjää miettimään nukkuisiko hän itse tuntikausia ulkona. Eräs vastaaja mainitsee skandinaavien tekevän muitakin outoja asioita, kuten harrastavan avantouintia. “Tässä maassa vauvaa ei voi jättää yksin ulos”, yksi osallistuja kauhistelee ja jatkaa: “Jos olisin sinun naapurisi, soittaisin sosiaaliviranomaisille.”
Toiset ovat sitä mieltä, että ulkona nukuttamisessa ei ole mitään pahaa. Monet toteavat ulkoilman olevan hyväksi vauvalle.”Minä nukutin poikaani aina ulkona isoiäitini neuvosta, sillä hänen nuoruudessaan vauvojen nukuttaminen ulkona oli tavallista”, eräs osallistuja kertoo.
Eräällä toisella brittiläisellä keskustelufoorumilla eräs huolestunut äiti kyselee mielipiteitä näkemästään lastentarhasta, jossa pienimmät lapset laitetaan ulos päiväunille. Suuri osa vastaajista kauhistelee asiaa. “Kuulostaa aivan armeijan harjoitukselta!”, eräs osallistuja kommentoi järkyttyneenä.
Suomessa ulkona nukuttaminen yleistä
Tutkija Marjo Tourulan tekemästä lastenhoitokäytäntöjä käsittelevästä pro gradu -tutkielmasta selviää, että lähes kaikki suomalaisvanhemmat nukuttavat lapsiaan ulkona. 95 prosenttia tutkimukseen osallistuneista nukutti lastaan ulkona. Yleisintä on vauvan valvominen itkuhälyttimen avulla sen lisäksi, että vauvaa käydään katsomassa noin vartin välein. Vain harva oli kokenut mahdollisesti uhkaavia tilanteita, kuten esimerkiksi eläinten tulemista liian lähelle vaunuja.
Nykyään markkinoilla onkin erityisiä teräsverkosta valmistettuja unisuojia, jotka on tarkoitettu estämään eläinten pääsy vauvan vaunuihin.
Tänä talvena vaunuissa olevat lapset ovat olleet vaarassa myös katolta putoavan lumen takia.
Lue lisää aiheesta:
Vauva.fi/keskustelut: Vauvojen nukuttaminen ulkona
Vauva.fi/keskustelut: Uskaltaako 5 viikon ikäistä vauvaa nukuttaa ulkona?
Vauva.fi/keskustelut: Miksi vauvoja nukutetaan ulkona?
Lue myös:
- Tylsistytkö kotona vauvan kanssa?
- 8 vinkkiä pienen lapsen yksinolon harjoitteluun
- Millä vauvan saa nukkumaan?
- Mihin katoavat lapsiperheen lapsettomat ystävät?
- Vauvan ulkoilu pakkasella
6 Vastausta viestiin “Vauvan nukuttaminen ulkona vaarallista?”
Jätä vastaus
Apua, onko lapsellani tarkkaavuushäiriö?
30.07.2010
Onko lapsesi jatkuvasti levoton, ei kestä aloillaan ja arkisimpienkin askareiden suorittaminen tuntuu olevan liika pyydetty? Tarkkaavuushäiriöt ja ylivilkkaus ovat yleisimpiä lasten häiriöitä. Missä vaiheessa tilanteeseen olisi haettava ulkopuolista apua?
LUE LISÄÄ
6 ärsyttävintä lausetta lapsen suusta
28.07.2010
Lapset tietävät, kuinka vanhempien pinnan saa kiristymään. Usein lapset käyttävät samoja, raivostuttavia hokemia yhä uudestaan ja uudestaan. Esittelyssä kuusi kulunutta jankutusta ja neuvoja, kuinka niihin kannattaa reagoida.
LUE LISÄÄ
Onko sinulla neuvokas perhe?
27.07.2010
Sydänliiton ohjelma Neuvokas perhe on kehitetty auttamaan lapsiperheitä heidän liikunta – ja ruokailutottumustensa edistämisessä. Tavoitteena on saada perheet itse arvioimaan tottumuksiaan ja edistämään niitä itsenäisesti.
LUE LISÄÄ
Näin helpotat lapsen omatoimista pukeutumista
26.07.2010
Lapsen on syytä osata pukeutua omatoimisesti viimeistään esikouluiässä. Pukeutumista voi alkaa harjoitella niin varhain kuin haluaa, ja tietyillä keinoilla voi myös helpottaa pienen lapsen omatoimista pukeutumista.
LUE LISÄÄ
Näin totutat lapsen uusiin makuihin
23.07.2010
Lapsuuden ruokailukokemuksilla voi olla kauaskantoiset seuraukset, ja makutottumukset voivat seurata pitkälle aikuisikään saakka. Siksi kannattaakin alusta asti kiinnittää huomiota siihen, miten vauvalle tarjotaan uusia makuja, jotta lapsi oppisi kaikkiruokaiseksi.
LUE LISÄÄ
10 vinkkiä sadepäivään
20.07.2010
Sade kuuluu Suomen kesään siinä missä auringonpaistekin. Sadepäivät voivat olla haasteellisia lapsiperheissä, etenkin jos sade jatkuu päiväkausia. Lue vinkit mukavaan tekemiseen sadesäällä.
LUE LISÄÄ
Näin saat lapsesi syömään kasviksia
19.07.2010
Haluatko opettaa lapsellesi, mistä ruoka tulee? Vai eikö lapsesi suostu syömään riittävästi kasviksia? Ratkaisu on lapsen ottaminen mukaan puutarhanhoitoon.
LUE LISÄÄ
Milloin sisarusten riitelyyn pitäisi puuttua?
15.07.2010
Kaikki sisarukset riitelevät joskus. Jatkuva toistensa tukassa kiinni oleminen käy kuitenkin helposti vanhempien hermoille ja saattaa joskus yltyä vaaralliseksikin. Milloin ja miten sisarusten riitelyyn pitäisi puuttua?
LUE LISÄÄ
Uusi vauva tuli taloon – näin huomioit esikoisen
14.07.2010
Pikkusisaruksen syntymä on esikoiselle usein suuri elämänmuutos, etenkin, jos hän on ollut kauan perheen ainoa lapsi. Uusi vauva saattaa herättää isoveljessä tai -siskossa mustasukkaisuutta tai kateutta, joka purkautuu kiukutteluna, jopa väkivaltana.
LUE LISÄÄ
Kun mikään ei enää auta – lapsi huostaanottoon
13.07.2010
Lapsen huostaanotto on varmasti yksi pahimmista mahdollisista kauhukuvista jokaiselle vanhemmalle. Huostaanotto vaatii tuekseen kuitenkin erittäin painavat perusteet, ja se on lastensuojelutyön viimesijaisin keino varmistaa, että lapsi varttuu turvallisessa ympäristössä.
LUE LISÄÄ
Ohjeita pienen kyläilijän vanhemmille
12.07.2010
Pienen lapsen ensimmäiset itsenäiset vierailut ovat yleensä syntymäpäiväkutsuja, minkä jälkeen voi alkaa totutella parin tunnin sovittuihin “leikkihetkiin”.
Lapselle on hyvä opettaa kyläilysäännöt ja kerrata ne ennen vierailuja, mutta myös aikuisten on syytä noudattaa muutamaa tärkeää sääntöä, kun lapsi lähtee vieraisille.


RS
15. Maa, 2010
Vauvan äidin tai isän pitäis olla sen verran reipas, ettei pistä vauvaa yksin ulos vaan LÄHTEE ITSE työntelemään vaunua.
Kyllä vain, teen niinkuin “opetan”.
Ilmoita asiaton kommentti.
Valoa maailmaan
14. Maa, 2010
On se taas kummallista, kun ihmetellään tätäkin vauvakatoamista ja vauvojen ulkona nukkumista. Eiks nykyään voi tehdä mitään, ettei siihen puututa ja saada ties mitä syytettä! Käyttäkää nyt hyvät ihmiset sitä järkeä ja antakaa ihmisten toimia niinkuin parhaaksi näkevät. Eihän sitä voi aina etukäteen tietää mikä on hyväksi kenellekin.
Muuten kaksitoistavuotias on vielä ajatuksiltaan ihan lapsi ja voi saada päähänsä mitä kummallisempia asoita.
Toivottavasti tämän tytön elämää ei pilata paisuttelemalla tätä asiaa, vaan opetettaisiin mitä voi tehdä ja mitä ei ja
annetaan tytön elää omaa lapsuutttaan ihan normaalisti.
Ilmoita asiaton kommentti.
tyy
14. Maa, 2010
On olemassa vaunihin ritilikköä. Meillä oli käytössä ja hyväksi todettu. Suojasi oravilta, linnuilta ja muilta mahdollisitlta pieniltä eläimiltä. Ihminen saa senkin auki.
Aina ei riitä 15 minuutin näköyhteys, meilläkin ritilikköä oli käynyt lintu ihmettelemässä, jätöksen perusteella. Onneksi oli suoja!!!!
Ilmoita asiaton kommentti.
täh??
13. Maa, 2010
Miks ei pitäs ulkona?No oke jos ei oo täkkiä ni se on kuritusta!!!!
Ilmoita asiaton kommentti.
unikeko
13. Maa, 2010
Järjetöntä nukuttaa ulkona. Eiväthän aikuisetkaan ulkona nuku ainakaan talvella.
Ilmoita asiaton kommentti.
Yks vaan
12. Maa, 2010
Ulkona talvisaikaan vauva saa niin hyvät unet ettei missään. Itse kuitenkin pelkäsin eläimiä, lähinnä lintuja ja oravia, joten lasitettu parveke (joka meillä oli) tuntui turvallisimmalta vaihtoehdolta. En tiedä, tekevätkö linnut ja oravat oikeasti mitään.
Ilmoita asiaton kommentti.