Lapset, tässä on äidin uusi kumppani
20.04.2010 Outi Suoranta.
Isä ja äiti eroavat. Menee jonkin verran aikaa, ja pian vanhempien puhelimiin ilmestyy uusia nimiä. Äiti alkaa käymään lauantaisin tanssimassa, ja isä ei voikaan ottaa viikonlopuksi kyläilemään, kun hänelle tulee muita vieraita.
Neutraalisti osaksi kokonaisuutta
Vauva-lehden keskustelupalstalla kysellään tietoa ja neuvoja siitä, millä tavoin lapset ja uusi kumppani on esitelty, missä tilanteessa ja millä aikataululla?
Vastauksista päätellen kohtaamisesta ei kannata järjestää ylimääräistä hälyä, eikä se saa sisältää suuria seremonioita. Tapaamisen voi järjestää neutraalilla maaperällä, esimerkiksi leikkipuistossa, ja mielellään sellaisessa paikassa, josta pääsee nopeasti pois tilanteesta, jos tunteet kuumenevat. Osa lapsista voi saada tilanteessa itku-huuto-potku -raivarin, osa ottaa uuden kumppanin heti leikkeihinsä mukaan.
Ajallisesti mitattuna osa odottaa puolisen vuotta, osa lyhyemmän ajan, osa pidemmän. Uuden parisuhteen rakentamiseen ja erotilanteesta toipumiseen kannattaa kuitenkin varata aikaa eikä rynnätä eron jälkeen suin päin kohti uutta suhdetta.
Vanhemmilla on kuitenkin täysi oikeus seurustella uusien ystävien kanssa, rakastua uudelleen ja tuoda jossain vaiheessa uusi kumppani kotiin. Vanhempi ei tarvitse omien lastensa lupaa uudelle seurustelusuhteelle, mutta vanhempi on myös tilivelvollinen lapselleen. Salassa uuden kumppanin tapailu ei ole reilua lapsen kannalta.
Ei uusia vanhempia
Uuden kumppanin nimi toistuu usein soitettujen puheluiden listalla. Hän tulee käymään äidin kotona. On joskus jopa koko yön. Onko hän lapsen uusi isä, vaikka oma isä asuu 46 kilometrin päässä uuden äidin kanssa?
Vanhempien “uudet kaverit” voivat ajan myötä kyllä muuttua uusiksi “isiksi” ja “äideiksi”, mutta lapsille on hyvä tehdä selväksi, ettei tämä uusi äidin mies ole ottamassa isän paikkaa. Erotilanteessa lapsi toimii ja ajattelee eri tavalla kuin aikuinen. Hän saattaa kokea uuden kumppanin uhkana tai oman huomion viejänä.
Ei liikaa liikkuvia osia
Erotilanteessa lasten pää menee pyörälle uusista muutoksista. Lpsella on äidin luona oma huone ja isän luona toinen. Torstaina ollaan isin luona ja perjantaina mennään äidin luokse viikonlopuksi. Muutosten tuuleen ei kannata ottaa muita liikkuvia hämmentäviä osia. Jos muutaman viikon päästä vanhempien erosta kuvioihin ilmestyy uusia ihmisiä, on lasten maailma sekaisin. Varsinkin, jos nämä uudet kumppanit eivät ole kovin pitkäaikaista seuraa.
Lue lisää aiheesta:
Perhe.fi: Koska on aika esitellä uusi kumppani?
Hyvä Terveys: Uusi suhde
Perhe.fi/keskustelut: Miten pian miehen kuoleman jälkeen perheenäiti voi aloittaa uuden avosuhteen?
Perhe.fi/keskustelut: Koska on hyvä aika esitellä lapset ja uusi puoliso?
Lue myös:
- 8 vinkkiä ujon lapsen rohkaisuun
- 60 000 lelulle löytyi uusi koti
- Apua vauvaperheen seksipulmiin?
- Miten järjestää uusperheen kesälomat?
- Milloin ruotsin opiskelu on aloitettava?
”Suomessa lapset saavat tehdä mitä tahansa”
03.09.2010
Suomalainen yhteiskunta koulutusjärjestelmineen sai kosolti hyvää mainetta amerikkalaisen Newsweek-lehden vertailussa. Kasvatusmaana Suomea kuitenkin saatetaan pitää liian vapaamielisenä ja jopa kylmänä: lapset itsenäistyvät vanhemmistaan varhain ja ovat joidenkin kulttuurien mittapuulla lähes heitteillä.
LUE LISÄÄ
Apua lapsen oppimisen tukemiseen
02.09.2010
Eikö lapsesi englannin opiskelu tahdo sujua? Haluaisiko viisivuotiaasi jo opetella kirjoittamaan? Vanhemmat voivat omalta osaltaan kannustaa lasta oppimaan jo pienestä pitäen.
LUE LISÄÄ
Johtaako lapsettomuus eroon?
01.09.2010
Tahaton lapsettomuus kohtaa noin joka viidettä hedelmällisessä iässä olevaa paria. Monet selviytyvät, mutta joskus kriisin seurauksena on ero.
LUE LISÄÄ
Onko sinunkin lapsesi introvertti?
31.08.2010
Viihtyykö lapsesi paremmin omissa oloissaan kuin toisten lasten seurassa? Entä pitääkö hän uuden oppimisesta, mutta suhtautuu uusiin tilanteisiin hieman varauksellisesti? Lapsesi saattaa olla persoonallisuudeltaan introvertti. Introverttius on persoonallisuuden piirre eikä sitä pidä sekoittaa ujouteen tai sosiaalisten tilanteiden pelkoon.
LUE LISÄÄ
Kerro kuukautisista ajoissa
30.08.2010
Tyttöjen murrosiän alkaminen on tutkimusten mukaan aikaistunut. Yhä nuoremmilla, jopa 7-8-vuotiailla, havaitaan murrosiän alkamisen merkkejä kuten rintojen kasvua. Myös kuukautiset saattavat alkaa jo 9-vuotiaana. Vanhempien onkin hyvä ottaa kuukautiset ja muut murrosiän merkit tyttäriensä kanssa puheeksi hyvissä ajoin.
LUE LISÄÄ
Onko pysyvä kotiäitiys sinunkin unelmasi?
26.08.2010
Suurin osa suomalaisista naisista menee töihin viimeistään lapsen täyttäessä kolme vuotta, mutta pieni osa päättää jäädä pysyvästi kotiin. Onko pysyvästi kotiin jäävä äiti vain itsekäs ja laiska yhteiskunnan tai miehensä elätti vai lapsilleen omistautunut itseään toteuttava nainen?
LUE LISÄÄ
Kun lapsen ystävä muuttaa
25.08.2010
Useimmat lapset muodostavat ensimmäiset ystävyyssuhteensa alle kouluikäisenä. Ensimmäisestä parhaasta kaverista tulee tärkeä osa lapsen elämää. Joskus lapsuuden kaverista joutuu kuitenkin luopumaan. Miten auttaa lasta, jonka paras ystävä muuttaa pois?
LUE LISÄÄ
Aiheuttavatko torjunta-aineet ADHD:tä?
23.08.2010
Aktiivisuuden ja tarkkaavaisuuden häiriö ADHD on yksi yleisimpiä lasten pitkäaikaissairauksia. Syyt ADHD:n puhkeamiseen ovat suureksi osaksi perinnöllisiä, mutta äskettäin julkaistun Harvardin yliopiston tutkimuksen mukaan maataloudessa käytetyillä torjunta-aineilla saattaa olla yhteys lasten käytöshäiriöihin.
LUE LISÄÄ
Ovatko päivähoitomaksut oikeudenmukaiset?
20.08.2010
Kunnallisessa kokopäivähoidossa on elokuun alusta lähtien ollut uusi enimmäismaksu, 254 euroa kuukaudessa. Perheen vanhimmasta hoidossa olevasta lapsesta joutuu nyt maksamaan 21 euroa enemmän kuin tähän asti.
LUE LISÄÄ
Onko lapsesi koululla jo Vihreä lippu?
19.08.2010
Ympäristökasvatus kannattaa aloittaa jo alle kouluikäisenä. Kun kestävä kehitys omaksutaan arvoksi pienestä pitäen, seuraa kestävä elämäntapa lasta myös aikuisuuteen. Yksi keino toteuttaa pitkäjänteistä ympäristökasvatusta on kouluille ja päiväkodeille tarkoitettu Vihreä lippu -ohjelma. Joko sinun lapsesi koulussa tai päiväkodissa liehuu Vihreä lippu?
LUE LISÄÄ
Jättääkö koululaisesi aamupalan väliin?
18.08.2010
Aamupalan sanotaan usein olevan päivän tärkein ateria. Aamupala antaa energiaa päivään ja auttaa jaksamaan lounaaseen asti. Aamiaisen syönti parantaa myös lasten oppimista. Entä jos aamupala ei kuitenkaan maistu, ja lapsi haluaa lähteä kouluun tyhjällä vatsalla?

