Lapsiperheet eivät kaipaa bilevappuja
29.04.2010 Mervi Itkonen.
Kun perheeseen tulee vauva, vapunviettokin muuttuu. Kosteat opiskelijajuhlat vaihtuvat simantekoon ja ilmapallojen täyttämiseen kotona.
Vinkkejä vapunviettoon voi hakea Vauva.fin keskustelupalstalta. Siellä pohditaan, mitä kivaa vauvan kanssa voisi tehdä vappuna.
”Mitä teette vauvojen kanssa vappuna? Itselläni on takana kymmenisen riehakasta opiskelija-vappua ennen vauva-aikaa. Ideana viettää ilta rauhassa ja vapunpäivänä varmaan brunssia pihalla muiden vauvaperheiden kanssa. Mites muut?”, keskustelun aloittaja kysyy.
Aatto kotona, päivä kaupungilla
Moni muukin aikoi viettää vappuaaton kotona ja käydä vappupäivänä kaupungilla vaunujen kanssa.
Vappuaaton ohjelmanumeroihin kuuluu vauvaperheissä muun muassa saunomista, nakkien ja perunasalaatin syömistä, siman juomista ja kodin koristelua ilmapalloilla ja serpentiinillä.
Vappupäivänä moni suuntaa vapputorille tai piknikille puistoon. Monen perheen vappupäivän ohjelmaan kuuluu myös brunssi tai grillausta ystäväperheiden kanssa. Isoja lapsia kiinnosti yliopistokaupungeissa myös teekkarikasteen seuraaminen.
”Me käydään vapputorilla ja ostetaan vauvalle vappupallo. Säästä riippuen käydään jossain piknikillä, tai sitten syödään kotona hyvin ja vaan ollaan yhdessä”, eräs keskustelija kertoo.
Harva ikävöi bilevappuja
Juuri kukaan pikkulasten vanhemmista ei myöntänyt kaipaavansa opiskeluaikojen riehakkaita bilevappuja. Moni koki rauhoittumisen jopa helpottavana.
”Minusta on ihanaa, kun ei tarvitse enää lähteä jonottamaan yökerhoon vappuna, vaan saa keskittyä kotona olennaiseen, eli hyvään seuraan ja ruokaan – ja toki kuohuvaa korkataan meilläkin. Lasten kanssa koristellaan koti vappukrääsällä ja leivotaan munkkeja ja kakku juhlapöytään”, eräs keskustelija kertoo.
”Ei minun mielestäni tarvitse kotiin hautautua, vaikka vauva onkin. Onnistuuhan se vauvasta nauttiminen muuallakin kuin kotona. Ja voihan vapunaattona pyytää ihmisiä kylään, juoda simaa ja syödä jotakin pikkunaposteltavaa”, toinen neuvoo.
Hyviä simaohjeita löytyy esimerkiksi Perhe.fistä ja vapun ruokaohjeita Ruokala.fistä.
Lue lisää aiheesta:
Vauva.fi/keskustelut: Vauvat ja vappu
Vauva.fi/keskustelut: Miltä kuulostaa vappu-menu?
Vauva.fi/keskustelut: Mitä aiotte tehdä vappuna?
Vauva.fi/keskustelut: Mitä voisi tehdä vappuaattoiltana perheen kesken, ettei tuntuisi arki-illalta?
Lue myös:
- Onko pysyvä kotiäitiys sinunkin unelmasi?
- Muiden lapset pois päiväkodista!
- Onko liika siisteys pahasta lapsiperheissä?
- Äidit vaativat omaa aikaa: pikkulapset säännöllisesti yöksi hoitoon
- Sukupuolten sota riehuu netissä
Homottelu pois kouluista!
09.09.2010
Noin joka kymmenes ihminen ei ole hetero. Kolmensadan oppilaan koulussa ei-heteroita on jo luokallinen, kirjoittaa syyskuun Yliopisto-lehti. Homotteluun pitää puuttua tiukasti, sanovat opettajat ja seksuaalisen tasa-arvon puolustajat – vaikka kaikki eivät nimityksestä loukkaannu.
LUE LISÄÄ
Näin pääset eroon täistä
08.09.2010
Koulujen ja päiväkotien alku tuo joka vuosi mukanaan ikävän ongelman: täit. Lapsen pää kutiaa ja pian koko perhe saattaa raapia päätään. Täit eivät ole terveydelle vaarallisia, mutta inhottavia ne ovat. Miten näistä ikävistä seuralaisista pääsee eroon, ja miten niitä voi yrittää välttää?
LUE LISÄÄ
”Suomessa lapset saavat tehdä mitä tahansa”
03.09.2010
Suomalainen yhteiskunta koulutusjärjestelmineen sai kosolti hyvää mainetta amerikkalaisen Newsweek-lehden vertailussa. Kasvatusmaana Suomea kuitenkin saatetaan pitää liian vapaamielisenä ja jopa kylmänä: lapset itsenäistyvät vanhemmistaan varhain ja ovat joidenkin kulttuurien mittapuulla lähes heitteillä.
LUE LISÄÄ
Apua lapsen oppimisen tukemiseen
02.09.2010
Eikö lapsesi englannin opiskelu tahdo sujua? Haluaisiko viisivuotiaasi jo opetella kirjoittamaan? Vanhemmat voivat omalta osaltaan kannustaa lasta oppimaan jo pienestä pitäen.
LUE LISÄÄ
Johtaako lapsettomuus eroon?
01.09.2010
Tahaton lapsettomuus kohtaa noin joka viidettä hedelmällisessä iässä olevaa paria. Monet selviytyvät, mutta joskus kriisin seurauksena on ero.
LUE LISÄÄ
Onko sinunkin lapsesi introvertti?
31.08.2010
Viihtyykö lapsesi paremmin omissa oloissaan kuin toisten lasten seurassa? Entä pitääkö hän uuden oppimisesta, mutta suhtautuu uusiin tilanteisiin hieman varauksellisesti? Lapsesi saattaa olla persoonallisuudeltaan introvertti. Introverttius on persoonallisuuden piirre eikä sitä pidä sekoittaa ujouteen tai sosiaalisten tilanteiden pelkoon.
LUE LISÄÄ
Kerro kuukautisista ajoissa
30.08.2010
Tyttöjen murrosiän alkaminen on tutkimusten mukaan aikaistunut. Yhä nuoremmilla, jopa 7-8-vuotiailla, havaitaan murrosiän alkamisen merkkejä kuten rintojen kasvua. Myös kuukautiset saattavat alkaa jo 9-vuotiaana. Vanhempien onkin hyvä ottaa kuukautiset ja muut murrosiän merkit tyttäriensä kanssa puheeksi hyvissä ajoin.
LUE LISÄÄ
Onko pysyvä kotiäitiys sinunkin unelmasi?
26.08.2010
Suurin osa suomalaisista naisista menee töihin viimeistään lapsen täyttäessä kolme vuotta, mutta pieni osa päättää jäädä pysyvästi kotiin. Onko pysyvästi kotiin jäävä äiti vain itsekäs ja laiska yhteiskunnan tai miehensä elätti vai lapsilleen omistautunut itseään toteuttava nainen?
LUE LISÄÄ
Kun lapsen ystävä muuttaa
25.08.2010
Useimmat lapset muodostavat ensimmäiset ystävyyssuhteensa alle kouluikäisenä. Ensimmäisestä parhaasta kaverista tulee tärkeä osa lapsen elämää. Joskus lapsuuden kaverista joutuu kuitenkin luopumaan. Miten auttaa lasta, jonka paras ystävä muuttaa pois?
LUE LISÄÄ
Aiheuttavatko torjunta-aineet ADHD:tä?
23.08.2010
Aktiivisuuden ja tarkkaavaisuuden häiriö ADHD on yksi yleisimpiä lasten pitkäaikaissairauksia. Syyt ADHD:n puhkeamiseen ovat suureksi osaksi perinnöllisiä, mutta äskettäin julkaistun Harvardin yliopiston tutkimuksen mukaan maataloudessa käytetyillä torjunta-aineilla saattaa olla yhteys lasten käytöshäiriöihin.
LUE LISÄÄ
Ovatko päivähoitomaksut oikeudenmukaiset?
20.08.2010
Kunnallisessa kokopäivähoidossa on elokuun alusta lähtien ollut uusi enimmäismaksu, 254 euroa kuukaudessa. Perheen vanhimmasta hoidossa olevasta lapsesta joutuu nyt maksamaan 21 euroa enemmän kuin tähän asti.

