Saako lasten seurassa humaltua?

Saako lasten seurassa humaltua?

22.04.2010 Outi Suoranta.

Opiskelijaelämään liitetään usein runsas alkoholinkäyttö, ja siihen suhtaudutaan hyväksyvästi. Kun samat opiskelijat jossain vaiheessa saavat lapsia, heidän alkoholinkäyttönsä vähenee useimmiten reilusti.

Välillä pientenkin lasten vanhempien tekee silti mieli irrotella aikuisporukassa tai järjestää kotona juhlia, joissa juodaan jonkin verran alkoholia.

Monesti alkoholipitoiseen iltaan liittyy pienten lasten vanhemmilla kuitenkin huono omatunto. Saavatko pikkulasten vanhemmat käydä baarissa ja humaltua? Eikö kotona voi tarjoilla alkoholia, mikäli lapset ovat paikalla?

Äitien alkoholinkäyttö tuomitaan herkemmin

Keskustelupalstoja selatessa huomaa viesteissä varsin yhtenäisen linjan: alkoholi ja äitiys eivät sovi samaan kuvaan. Alkoholia käyttävät äidit tuomitaan aika nopeasti. Terassilla tuopin toisessa päässä istuva isä puolestaan saa paljon enemmän sympatiaa, hänen alkoholinkäyttönsä on paljon hyväksyttävämpää.

Äideillekin suodaan silloin tällöin vähän vapaamman ajattelutavan mukaisesti mahdollisuus jättää lapset isän hoiviin ja ottaa yksi ilta vähän rennommin, laittaa pukluton paita päälle ja laittaa kunnolla meikkiä.

Kun äiti ilmoittaa lähtevänsä ensimmäistä kertaa ulos vauvan syntymän jälkeen, osa nostaa peukkua, osan suu mutristuu viivaksi. Mitä, etkö silloin nuorempana juhlinut tarpeeksi? Eikö vastasyntynyt olekaan enää se maailman tärkein asia?

Lasten seurassa vesiselvänä?

Vauva-lehden keskustelupalstalla tuomitaan melko jyrkästi alkoholinkäyttö pikkulasten seurassa. Suurin osa kirjoittajista on sitä mieltä, että juhlissa täytyy aina olla vähintään yksi vesiselvä aikuinen, mikäli läsnä on lapsia. “Jos lapsia kotona/missä tahansa, täytyy ainakin yhden olla vesiselvä ja yksikään aikuinen ei ole humalassa, ainakaan ennen kuin joka ikinen lapsi on nukkumassa. “, kiteyttää eräs. ”Miksi ette laita lapsianne hoitoon ja juo alkoholia?? Miksi lasten täytyy kärsiä aikuisten “pienistä hiprakoista”?”, kyseenalaistaa toinen.

Osa keskusteluun osallistujista on kuitenkin sitä mieltä, että viiniä voi ottaa muutaman lasin lastenkin seurassa. ”Ehkä olen ihan holtiton aikuinen, mutta minusta on lähinnä naurettava vaatimus, että pitäisi olla vesiselvänä, jos ei kuitenkaan ole absolutisti, joku 20 vuotta elämästään vain siksi, että on hankkinut lapsia.”

Lue lisää aiheesta:

Perhe.fi: Saako äiti olla humalassa

Perhe.fi/keskustelut: Pienet lapset ja juhlat kotona.

Vauva.fi/keskustelut: Vanhemman kohtuujuominen, kun olit lapsi?

Perhe.fi/keskustelut: Onko olemassa muita perheenäitejä, joille alkoholi on ongelma?

Lue myös:

Lähetä linkki:
  • Facebook
  • Google Bookmarks
  • Twitter
  • email

Tagit: , , ,

Vanhemmuus



Jätä vastaus




Saako lapsen sukupuolta toivoa?

Saako lapsen sukupuolta toivoa?

06.09.2010

11

Tyttö vai poika? Sukupuoli on usein ensimmäinen asia, jota kysytään, kun perheeseen tulee vauva. Kaikki vanhemmat toivovat varmasti ensisijaisesti, että tuleva lapsi olisi terve, ja lapsi itsessään on se suurin lahja. Mutta salaa mielessään moni toivoo ennemmin jompaakumpaa sukupuolta, tyttöä tai poikaa.

LUE LISÄÄ

”Suomessa lapset saavat tehdä mitä tahansa”

”Suomessa lapset saavat tehdä mitä tahansa”

03.09.2010

48

Suomalainen yhteiskunta koulutusjärjestelmineen sai kosolti hyvää mainetta amerikkalaisen Newsweek-lehden vertailussa. Kasvatusmaana Suomea kuitenkin saatetaan pitää liian vapaamielisenä ja jopa kylmänä: lapset itsenäistyvät vanhemmistaan varhain ja ovat joidenkin kulttuurien mittapuulla lähes heitteillä.

LUE LISÄÄ

Johtaako lapsettomuus eroon?

Johtaako lapsettomuus eroon?

01.09.2010

3

Tahaton lapsettomuus kohtaa noin joka viidettä hedelmällisessä iässä olevaa paria. Monet selviytyvät, mutta joskus kriisin seurauksena on ero.

LUE LISÄÄ

5 eri ystävätyyppiä, joita jokainen äiti tarvitsee

5 eri ystävätyyppiä, joita jokainen äiti tarvitsee

27.08.2010

0

Kun perheeseen syntyy lapsi, jää ystävien kanssa vietetty aika perheenäidiltä luonnostaan vähemmälle. Säännöllinen yhteydenpito ystäviin on tärkeä henkireikä, ja on hyvä omata erilaisia ystävätyyppejä.

LUE LISÄÄ

Onko pysyvä kotiäitiys sinunkin unelmasi?

Onko pysyvä kotiäitiys sinunkin unelmasi?

26.08.2010

3

Suurin osa suomalaisista naisista menee töihin viimeistään lapsen täyttäessä kolme vuotta, mutta pieni osa päättää jäädä pysyvästi kotiin. Onko pysyvästi kotiin jäävä äiti vain itsekäs ja laiska yhteiskunnan tai miehensä elätti vai lapsilleen omistautunut itseään toteuttava nainen?

LUE LISÄÄ

Ovatko päivähoitomaksut oikeudenmukaiset?

Ovatko päivähoitomaksut oikeudenmukaiset?

20.08.2010

21

Kunnallisessa kokopäivähoidossa on elokuun alusta lähtien ollut uusi enimmäismaksu, 254 euroa kuukaudessa. Perheen vanhimmasta hoidossa olevasta lapsesta joutuu nyt maksamaan 21 euroa enemmän kuin tähän asti.

LUE LISÄÄ

Vanhemmat ja koulut nokittelevat kasvatusvastuusta

Vanhemmat ja koulut nokittelevat kasvatusvastuusta

17.08.2010

0

Vanhemmat ovat käyneet yhä vaativammiksi opettajia kohtaan, totesi Opetusalan ammattijärjestön OAJ:n puheenjohtaja vastikään julkisuudessa. Koulun ja kodin suhteita ja vastuunjakoa puidaan myös Ruotsissa ja Yhdysvalloissa.

LUE LISÄÄ

Retkelle luontoon

Retkelle luontoon

16.08.2010

1

Liikkuminen luonnossa on erinomainen koko perheen harrastus. Se on käytännössä ilmaista ja hyvä tapa viettää aikaa perheen kanssa. Samalla tulee lisäksi ulkoiltua ja liikuttua. Tässä mkahdeksan vinkkiä elämykselliseen luontoretkeen.

LUE LISÄÄ

Varo – lapsia liikenteessä!

Varo – lapsia liikenteessä!

13.08.2010

0

Elokuu tuo katukuvaan taas joukoittain pieniä reppuselkäisiä koululaisia. Tämä tuo liikenteeseen omat haasteensa, ja autoilijoilta ja motoristeilta vaaditaankin kärsivällisyyttä ja tarkkaavaisuutta. Myös lapsiperheissä kannattaa yhdessä keskustella siitä, kuinka liikenteessä käyttäydytään ja vältetään mahdolliset vaaratilanteet.

LUE LISÄÄ

Ensimmäistä kertaa päivähoitoon

Ensimmäistä kertaa päivähoitoon

12.08.2010

0

Moni lapsi aloittaa kesälomien jälkeen ensimmäistä kertaa päivähoidon vanhempien mennessä töihin. Päivähoidon aloitus on aina suuri muutos sekä lapsen että vanhempien elämässä. Hoidon aloittamista voi kuitenkin helpottaa.

LUE LISÄÄ

6 väsyneen äidin mokaa – vältä näitä!

6 väsyneen äidin mokaa – vältä näitä!

09.08.2010

4

Lyhyet ja katkonaiset yöunet sekä niitä seuraava väsymys ovat tuttu juttu monelle pienen lapsen äidille. Parenting.com esittelee kuusi tavallisinta virhettä, joiden vuoksi lapsiperheen äidin yöunet jäävät usein lyhyiksi ja huonolaatuisiksi.

LUE LISÄÄ

SIVU 1/20123451020...Viimeinen »






Sanoma Magazines Finland myy mediatilaa seuraaviin verkkopalveluihin.
Lue lisää osoitteesta www.mediaopas.fi.