Lapsiluku täynnä – mikä ehkäisyksi?

Lapsiluku täynnä – mikä ehkäisyksi?

06.05.2010 Suvi Huttunen.

Kun lapset on hankittu tai päätetty, ettei niitä tulla hankkimaan, jää haasteeksi sopivan ehkäisykeinon löytäminen. Vaihtoehtoja on tarjolla useita, mutta monilla on vaikeuksia löytää juuri sitä oikeaa.

Täydellistä ehkäisykeinoa tuntuu harvoin olevan. Käytännössä pariskuntien on valittava hormonaalisen tai hormonittoman ehkäisyn välillä. Hormoneihin perustuvia ehkäisykeinoja ovat muun muassa pillerit, hormonikierukka, ehkäisyrengas, ehkäisylaastari, ehkäisykapseli ja injektio.

Hormonittomia vaihtoehtoja taas ovat kondomi, kuparikierukka, spermisidit eli siittiöitä tuhoavat kemikaalit sekä sterilisaatio. Myös pessaari ja jälkiehkäisy ovat mahdollisia, mutta pessaaria ei saa Suomesta, ja jälkiehkäisy on vain hätätoimenpide muun ehkäisykeinon, kuten kondomin, pettäessä.

Kumpi hoitaa ehkäisyn?

Ehkäisyn kohdalla tasa-arvo harvoin toteutuu. Vaikka ehkäisy on pariskunnan yhteinen asia, naiset joutuvat useimmiten hoitamaan sen joko hormonaalisilla valmisteilla tai asennuttamalla kierukan. Ainoita miehen vastuulle jääviä ehkäisykeinoja ovat kondomi ja sterilisaatio.

Naisten ehkäisykeinot aiheuttavat monille erilaisia sivuvaikutuksia, joista nainen joutuu kärsimään pahimmillaan kymmeniä vuosia. Etenkin siinä vaiheessa, kun lapsiluku on täynnä, moni nainen saattaa vuosien hormonien syönnin jälkeen kokea, että nyt olisi miehen vuoro hoitaa ehkäisy. Vauva.fi:n keskustelussa suurin osa on sitä mieltä, että miehen voi vaatia ottamaan vaihteeksi vastuun ehkäisystä, mutta sterilisaatiota ei voi vaatia.

”Ei ole väärin toivoa miehen vuorostaan hoitavan ehkäisyn mutta vasektomiaa ei voi vaatia. Sehän ei ole edes mitään ehkäisyä vaan lisääntymiskyvyn eliminoimista lääketieteen keinoin.”

Edut ja haitat yksilöllisiä

Se, mikä ehkäisykeino kenellekin sopii, on yksilöllistä. Pitkäaikaista ehkäisyä tarvitseville ja etenkin jo synnyttäneille naisille hormoni- ja kuparikierukka ovat yksi vaihtoehto. Vauva.fi:n keskusteluista löytyy sekä kierukoiden puolustajia että vastustajia:

”Itse pähkäilin saman asian kanssa, ja tulin siihen tulokseen, että valitsen hormonittoman ehkäisyn. Ekan jälkeen laitatin hormonikierukan, joka sopii muutoin, paitsi että se laukaisi pahan aknen.”

”Minä laitatin hormonikierukan. Olen yli 30v ja en ole katunut. Ensin oli vuotoa sen 8 viikkoa. Ja sen jälkeen ei ole kuin puolen vuoden välein ollut kuukautiset. Ei ole mitään sivu-oikkuja kuten pillereissä!”

”Mulla ollut 2 kuparikierukkaa ja ei ole mitään ongelmia ollut.”

”Otin takaisin kuparikierukan koska se on paras (ja ainoa) vaihtoehto mulle. Mieluummin kestän runsaat kuukautiset kuin hulluuden hormonien kanssa.”

Jos hormoniehkäisy sopii, etenkin ehkäisyrengas ja ehkäisykapseli ovat käyttökelpoisia naisille, jotka ovat jo lapset hankkineet. Rengas vaihdetaan kuukauden välein ja olkavarteen asennettava kapseli kestää useamman vuoden. Hormonit aiheuttavat monille kuitenkin erilaisia sivuvaikutuksia, ja toiset taas kokevat jatkuvan hormonien käytön luonnottomana.

Sterilisaatio varma, mutta lopullinen

Kun lapsia ei varmasti enää haluta, on sterilisaatio varteenotettava vaihtoehto. Se on kuitenkin lopullinen, joten kevein perustein siihen ei kannata ryhtyä. Sterilisaatiota säätelee laki, joten sen saadakseen on oltava vähintään 30 vuotta tai täytettävä muut lain vaatimat edellytykset.

Miehen sterilisaatio tehdään yleensä paikallispuudutuksessa, kun taas naisen sterilisaatio tehdään yleensä nukutuksessa vatsaontelon tähystyksellä. Nykyään myös naisille on olemassa polikliininen kohtuontelon tähystyksellä tehtävä sterilisaatio, joka voidaan tehdä vaikka ruokatunnilla.

Kondomi sopii lähes kaikille

Jos hormonit tai kierukka eivät sovi ja sterilisaatio tuntuu liian lopulliselta, vaihtoehdoksi jää käytännössä kondomi. Se sopii lähes kaikille, ja kumiallergisillekin löytyy vaihtoehtoja. Haittapuolena on kuitenkin epävarmuus, sillä kondomin ehkäisyteho oikein käytettynäkin on ”vain” noin 97 prosenttia. Jotkut myös kokevat kondomin käytön vakituisessa parisuhteessa hankalana ja spontaaniutta vähentävänä.

”Kondomi meilläkin. Plussia hormonittomuus (e-pillereistä sain paljon sivuoireita) ja hinta (maksat vain kun sille on käyttöä eli aika harvoin kahden pienen lapsen kanssa ;D). Miinuksena käyttömukavuus (romantiikka ja seksin spontaniteetti kärsivät).”

”Kondomi on meillä ollut käytössä jo 8 vuotta. Suosittelen. Ei tule sivuoireita.”

Lue lisää eri ehkäisyvaihtoehdoista www.ehkaisy.com -sivustolta

Lue Vauva.fi:n keskustelijoiden kokemuksia eri ehkäisytavoista:

Vauva.fi/keskustelut: Kumman homma hoitaa ehkäisy

Vauva.fi/keskustelut: Mikä ehkäisy 30-vuotiaalletoisen lapsen jälkeen

Vauva.fi/keskustelut: Miten ehkäisy ovi olla näin vaikeaa

Vauva.fi/keskustelut: Mikä ehkäisy sinulla on ja miksi

Lue myös:

Lähetä linkki:
  • Facebook
  • Google Bookmarks
  • Twitter
  • email

Tagit: , , , , ,

Lapset, Terveys



5 Vastausta viestiin “Lapsiluku täynnä – mikä ehkäisyksi?”

  1. Leo

    24. Tou, 2010

    Parhain ehkäisykeino, seksin lopettaminen kokonaan.

    Ilmoita asiaton kommentti.

  2. 40 vuotta panoa

    07. Tou, 2010

    Olen 40 vuotta harjoittanut päivittäistä seksiä vaimoni kanssa ja aluksi kuparikierukka, sitten hopeakierukka on ollut ihanteellinen. Ja kun kierukan poistaa, tulee heti lapsia. Eikä aiheuta keskenmenoja. Suosittelen ehdottomasti!

    Ilmoita asiaton kommentti.

  3. Mirena ei hyvä

    06. Tou, 2010

    Varokaa hormonikierukkaa, joillekin näyttäis sopivan, mutta ei TODELLAKAAN kaikille. Lääkärit (ainakin kunnaliset) suosittelevat ja väittävät, että vaikutus on paikallinen, eikä olevinaan aiheuta mitään sivuvaikutuksia! Eivätkä naiset osaa sitä epäillä, jos lääkäri näin vakuuttaa.Niin kuin en minäkään aluksi osannut.
    Omasta kokemuksestani voin kertoa, että meinasin tulla hulluksi, tuli migreenikohtauksia, ja elämäni ei ole koskaan ennen ollut niin helvetillistä. Puolen vuoden käytön jälkeen poistatin sen, ja kuinka ollakaan oireet kaikkosivat, eikä ainuttakaan migreenikohtausta tullut sen jälkeen. Olen 100% varma, että tästä kapistuksesta kaikki johtui.

    Ilmoita asiaton kommentti.

  4. Minttu

    06. Tou, 2010

    Naiselle tehtyä vaikeampi purkaa. Ehdottomasti paras ekäisykeino, suosittelen kaikille.

    Ilmoita asiaton kommentti.

  5. since-95

    06. Tou, 2010

    miten niin sterilisaatio on lopullinen. Tiedän monta miestä joille purku on tehty ja sen jälkeen on saatu lapsia.

    Ilmoita asiaton kommentti.

Jätä vastaus




”Suomessa lapset saavat tehdä mitä tahansa”

”Suomessa lapset saavat tehdä mitä tahansa”

03.09.2010

48

Suomalainen yhteiskunta koulutusjärjestelmineen sai kosolti hyvää mainetta amerikkalaisen Newsweek-lehden vertailussa. Kasvatusmaana Suomea kuitenkin saatetaan pitää liian vapaamielisenä ja jopa kylmänä: lapset itsenäistyvät vanhemmistaan varhain ja ovat joidenkin kulttuurien mittapuulla lähes heitteillä.

LUE LISÄÄ

Apua lapsen oppimisen tukemiseen

Apua lapsen oppimisen tukemiseen

02.09.2010

0

Eikö lapsesi englannin opiskelu tahdo sujua? Haluaisiko viisivuotiaasi jo opetella kirjoittamaan? Vanhemmat voivat omalta osaltaan kannustaa lasta oppimaan jo pienestä pitäen.

LUE LISÄÄ

Johtaako lapsettomuus eroon?

Johtaako lapsettomuus eroon?

01.09.2010

3

Tahaton lapsettomuus kohtaa noin joka viidettä hedelmällisessä iässä olevaa paria. Monet selviytyvät, mutta joskus kriisin seurauksena on ero.

LUE LISÄÄ

Onko sinunkin lapsesi introvertti?

Onko sinunkin lapsesi introvertti?

31.08.2010

6

Viihtyykö lapsesi paremmin omissa oloissaan kuin toisten lasten seurassa? Entä pitääkö hän uuden oppimisesta, mutta suhtautuu uusiin tilanteisiin hieman varauksellisesti? Lapsesi saattaa olla persoonallisuudeltaan introvertti. Introverttius on persoonallisuuden piirre eikä sitä pidä sekoittaa ujouteen tai sosiaalisten tilanteiden pelkoon.

LUE LISÄÄ

Kerro kuukautisista ajoissa

Kerro kuukautisista ajoissa

30.08.2010

0

Tyttöjen murrosiän alkaminen on tutkimusten mukaan aikaistunut. Yhä nuoremmilla, jopa 7-8-vuotiailla, havaitaan murrosiän alkamisen merkkejä kuten rintojen kasvua. Myös kuukautiset saattavat alkaa jo 9-vuotiaana. Vanhempien onkin hyvä ottaa kuukautiset ja muut murrosiän merkit tyttäriensä kanssa puheeksi hyvissä ajoin.

LUE LISÄÄ

Onko pysyvä kotiäitiys sinunkin unelmasi?

Onko pysyvä kotiäitiys sinunkin unelmasi?

26.08.2010

3

Suurin osa suomalaisista naisista menee töihin viimeistään lapsen täyttäessä kolme vuotta, mutta pieni osa päättää jäädä pysyvästi kotiin. Onko pysyvästi kotiin jäävä äiti vain itsekäs ja laiska yhteiskunnan tai miehensä elätti vai lapsilleen omistautunut itseään toteuttava nainen?

LUE LISÄÄ

Kun lapsen ystävä muuttaa

Kun lapsen ystävä muuttaa

25.08.2010

0

Useimmat lapset muodostavat ensimmäiset ystävyyssuhteensa alle kouluikäisenä. Ensimmäisestä parhaasta kaverista tulee tärkeä osa lapsen elämää. Joskus lapsuuden kaverista joutuu kuitenkin luopumaan. Miten auttaa lasta, jonka paras ystävä muuttaa pois?

LUE LISÄÄ

Aiheuttavatko torjunta-aineet ADHD:tä?

Aiheuttavatko torjunta-aineet ADHD:tä?

23.08.2010

10

Aktiivisuuden ja tarkkaavaisuuden häiriö ADHD on yksi yleisimpiä lasten pitkäaikaissairauksia. Syyt ADHD:n puhkeamiseen ovat suureksi osaksi perinnöllisiä, mutta äskettäin julkaistun Harvardin yliopiston tutkimuksen mukaan maataloudessa käytetyillä torjunta-aineilla saattaa olla yhteys lasten käytöshäiriöihin.

LUE LISÄÄ

Ovatko päivähoitomaksut oikeudenmukaiset?

Ovatko päivähoitomaksut oikeudenmukaiset?

20.08.2010

21

Kunnallisessa kokopäivähoidossa on elokuun alusta lähtien ollut uusi enimmäismaksu, 254 euroa kuukaudessa. Perheen vanhimmasta hoidossa olevasta lapsesta joutuu nyt maksamaan 21 euroa enemmän kuin tähän asti.

LUE LISÄÄ

Onko lapsesi koululla jo Vihreä lippu?

Onko lapsesi koululla jo Vihreä lippu?

19.08.2010

1

Ympäristökasvatus kannattaa aloittaa jo alle kouluikäisenä. Kun kestävä kehitys omaksutaan arvoksi pienestä pitäen, seuraa kestävä elämäntapa lasta myös aikuisuuteen. Yksi keino toteuttaa pitkäjänteistä ympäristökasvatusta on kouluille ja päiväkodeille tarkoitettu Vihreä lippu -ohjelma. Joko sinun lapsesi koulussa tai päiväkodissa liehuu Vihreä lippu?

LUE LISÄÄ

Jättääkö koululaisesi aamupalan väliin?

Jättääkö koululaisesi aamupalan väliin?

18.08.2010

1

Aamupalan sanotaan usein olevan päivän tärkein ateria. Aamupala antaa energiaa päivään ja auttaa jaksamaan lounaaseen asti. Aamiaisen syönti parantaa myös lasten oppimista. Entä jos aamupala ei kuitenkaan maistu, ja lapsi haluaa lähteä kouluun tyhjällä vatsalla?

LUE LISÄÄ

SIVU 1/22123451020...Viimeinen »






Sanoma Magazines Finland myy mediatilaa seuraaviin verkkopalveluihin.
Lue lisää osoitteesta www.mediaopas.fi.