Nainenkin voi lyödä

Nainenkin voi lyödä

19.05.2010 Mervi Itkonen.

Naisen mieheen kohdistama parisuhdeväkivalta on yhä vaiettu asia. Harva nainen haluaa myöntää, että lyö, ja jopa viranomaiset vähättelevät väkivaltaa.

Naisten tekemä perheväkivalta nousi otsikoihin, kun apulaisoikeusasiamies antoi huomautuksen Länsi-Uudenmaan hätäkeskuksen päivystäjälle. Miespuolinen hätäkeskuspäivystäjä oli vähätellyt perheenisän avunpyyntöä ja kysellyt, ”otat sä naiselta pataan, niinkö”.

Päivystäjä oli myös kysellyt mieheltä, kuinka painava tämä oli suhteessa naiseen. Jälkeenpäin vanhempi konstaapeli selitti, ettei hänen tuttavapiiriinsä kuulu ketään miestä, jota nainen pystyisi ilman apuvälineitä pahoinpitelemään.

Apulaisoikeusasiamies Jussi Pajuoja piti päivystäjän puheita ja äänensävyä täysin asiattomina ja sopimattomina. Ne voitiin nähdä myös syrjintäkiellon vastaisina.

Uhri vähättelee väkivaltaa

Ensi- ja turvakotien liiton mukaan naisten miehiin kohdistaman väkivallan vähättely on yleistä. Myös uhriksi joutuneet miehet itse vähättelevät asiaa naureskelemalla ja sanomalla, “ettei se oikein edes sattunut”.

Liiton mukaan häpeä siitä, että ”on ottanut turpaan naiselta”, on liian iso siedettäväksi, joten naureskelu ja vähättely toimivat suojamekanismeina. Tämä tukee osaltaan myös laajempaa kulttuuria, jossa poliisit ja muut viranomaiset yhtyvät vähättelyyn. Miehen tehdessä rikosilmoitusta naisen väkivaltaisuudesta, poliisi saattaa suhtautua koko asiaan huvittuneesti naureskellen.

Ensi- ja turvakotien liiton mukaan miehet kestävät väkivaltaa usein vuosikausia, sillä he eivät halua erota. Fyysisesti vahvempi mies pärjääkin usein väkivaltaiselle naiselle. Liiton sivuilla kerrotaan myös yksittäisestä tapauksesta, jossa mies koki pystyvänsä puolustamaan itseään valveilla, mutta yöt hän joutui nukkumaan lukkojen takana.

Jotkut miehet kertoivat myös lyöneensä takaisin liian lujaa, mikä johti rikosilmoitukseen ja lastensuojeluviranomaisten mukaan tuloon. Naiset käyttävät miehiä kohtaan myös henkistä väkivaltaa. Se voi ilmetä esimerkiksi määräilynä tai manipulointina.

Nainenkin osaa lyödä

Parisuhdeväkivallasta on vaikea esittää luotettavia lukuja, koska suurin osa varsinkin lievästä väkivallasta jää piiloon.  Tilastokeskuksen toissa vuoden lukujen mukaan mies joutuu kuitenkin vakavan parisuhdeväkivallan uhriksi yhtä usein tai jopa useammin kuin nainen.

Törkeän pahoinpitelyn tai henkirikoksen yrityksen uhriksi joutui toissa vuonna 116 miestä ja 111 naista. Nämä ovat poliisin tietoon tulleita tapauksia. Edellisenä vuonna naisten osuus oli hiukan miesten osuutta suurempi. Asiasta kertoo YLE Uutiset.

Henkirikoksissa nainen joutuu parisuhdeväkivallan uhriksi yhä miestä useammin. Vuosittain yli 20 naista kuolee nykyisen tai entisen puolisonsa surmaamina. Myös lievissä pahoinpitelyissä nainen on uhrina useammin kuin mies.

Vuonna 1998 tehdyn Usko, toivo, hakkaus –tutkimuksen mukaan 18–24-vuotiaista naisista joka neljäs on joutunut kokemaan fyysistä tai seksuaalista väkivaltaa tai niillä uhkailua nykyisessä parisuhteessaan.

Vuosina 2005 – 2006 Vekarajärven ja Upinniemen varuskunnissa tehdyssä kyselyssä puolestaan selvisi, että joka kuudes varusmies oli joutunut kumppaninsa lyömäksi.

Vaikka siis myös miehiin kohdistuva väkivalta on yleistä, turvakodeissa miehiä ei juuri näy.

”Silloin kun miehet ottavat meihin yhteyttä, he saattavat sanoa, että poliisilta on tullut vähätteleviä kommentteja tai heille on jopa naureskeltu. Miehiä ei välttämättä oteta vakavasti, kun he pyytävät apua”, turvakodin kriisityöntekijä Hanna Mikkonen kertoo Ylelle.

Osallistu keskusteluun. Onko miehiin kohdistuva perheväkivalta suuri ongelma Suomessa? Mistä väkivalta johtuu? Aiheesta käydään kiivasta keskustelua myös Vauva.fissä.

Lue myös:

Lähetä linkki:
  • Facebook
  • Google Bookmarks
  • Twitter
  • email

Tagit: , , ,

Vanhemmuus



12 Vastausta viestiin “Nainenkin voi lyödä”

  1. admin

    19. Tou, 2010

    Artikkelin kuva on vaihdettu palautteiden vuoksi. Pahoittelut kuvan aiheuttamasta mielipahasta, sen ei ollut missään nimessä tarkoitus olla puolueellinen.

    Ilmoita asiaton kommentti.

  2. Kerran löin takain

    19. Tou, 2010

    Jep Jep
    Nainen kyllä saa lyödä mm. puhelimella,nyrkillä,leipäveitsellä ..
    2 vuotta väistelin ja kerran tempasin takaisin
    lopputulos 1500,-€ sakkoa

    Ilmoita asiaton kommentti.

Jätä vastaus




”Suomessa lapset saavat tehdä mitä tahansa”

”Suomessa lapset saavat tehdä mitä tahansa”

03.09.2010

43

Suomalainen yhteiskunta koulutusjärjestelmineen sai kosolti hyvää mainetta amerikkalaisen Newsweek-lehden vertailussa. Kasvatusmaana Suomea kuitenkin saatetaan pitää liian vapaamielisenä ja jopa kylmänä: lapset itsenäistyvät vanhemmistaan varhain ja ovat joidenkin kulttuurien mittapuulla lähes heitteillä.

LUE LISÄÄ

Johtaako lapsettomuus eroon?

Johtaako lapsettomuus eroon?

01.09.2010

3

Tahaton lapsettomuus kohtaa noin joka viidettä hedelmällisessä iässä olevaa paria. Monet selviytyvät, mutta joskus kriisin seurauksena on ero.

LUE LISÄÄ

5 eri ystävätyyppiä, joita jokainen äiti tarvitsee

5 eri ystävätyyppiä, joita jokainen äiti tarvitsee

27.08.2010

0

Kun perheeseen syntyy lapsi, jää ystävien kanssa vietetty aika perheenäidiltä luonnostaan vähemmälle. Säännöllinen yhteydenpito ystäviin on tärkeä henkireikä, ja on hyvä omata erilaisia ystävätyyppejä.

LUE LISÄÄ

Onko pysyvä kotiäitiys sinunkin unelmasi?

Onko pysyvä kotiäitiys sinunkin unelmasi?

26.08.2010

3

Suurin osa suomalaisista naisista menee töihin viimeistään lapsen täyttäessä kolme vuotta, mutta pieni osa päättää jäädä pysyvästi kotiin. Onko pysyvästi kotiin jäävä äiti vain itsekäs ja laiska yhteiskunnan tai miehensä elätti vai lapsilleen omistautunut itseään toteuttava nainen?

LUE LISÄÄ

Ovatko päivähoitomaksut oikeudenmukaiset?

Ovatko päivähoitomaksut oikeudenmukaiset?

20.08.2010

21

Kunnallisessa kokopäivähoidossa on elokuun alusta lähtien ollut uusi enimmäismaksu, 254 euroa kuukaudessa. Perheen vanhimmasta hoidossa olevasta lapsesta joutuu nyt maksamaan 21 euroa enemmän kuin tähän asti.

LUE LISÄÄ

Vanhemmat ja koulut nokittelevat kasvatusvastuusta

Vanhemmat ja koulut nokittelevat kasvatusvastuusta

17.08.2010

0

Vanhemmat ovat käyneet yhä vaativammiksi opettajia kohtaan, totesi Opetusalan ammattijärjestön OAJ:n puheenjohtaja vastikään julkisuudessa. Koulun ja kodin suhteita ja vastuunjakoa puidaan myös Ruotsissa ja Yhdysvalloissa.

LUE LISÄÄ

Retkelle luontoon

Retkelle luontoon

16.08.2010

1

Liikkuminen luonnossa on erinomainen koko perheen harrastus. Se on käytännössä ilmaista ja hyvä tapa viettää aikaa perheen kanssa. Samalla tulee lisäksi ulkoiltua ja liikuttua. Tässä mkahdeksan vinkkiä elämykselliseen luontoretkeen.

LUE LISÄÄ

Varo – lapsia liikenteessä!

Varo – lapsia liikenteessä!

13.08.2010

0

Elokuu tuo katukuvaan taas joukoittain pieniä reppuselkäisiä koululaisia. Tämä tuo liikenteeseen omat haasteensa, ja autoilijoilta ja motoristeilta vaaditaankin kärsivällisyyttä ja tarkkaavaisuutta. Myös lapsiperheissä kannattaa yhdessä keskustella siitä, kuinka liikenteessä käyttäydytään ja vältetään mahdolliset vaaratilanteet.

LUE LISÄÄ

Ensimmäistä kertaa päivähoitoon

Ensimmäistä kertaa päivähoitoon

12.08.2010

0

Moni lapsi aloittaa kesälomien jälkeen ensimmäistä kertaa päivähoidon vanhempien mennessä töihin. Päivähoidon aloitus on aina suuri muutos sekä lapsen että vanhempien elämässä. Hoidon aloittamista voi kuitenkin helpottaa.

LUE LISÄÄ

6 väsyneen äidin mokaa – vältä näitä!

6 väsyneen äidin mokaa – vältä näitä!

09.08.2010

4

Lyhyet ja katkonaiset yöunet sekä niitä seuraava väsymys ovat tuttu juttu monelle pienen lapsen äidille. Parenting.com esittelee kuusi tavallisinta virhettä, joiden vuoksi lapsiperheen äidin yöunet jäävät usein lyhyiksi ja huonolaatuisiksi.

LUE LISÄÄ

10 vinkkiä: Säästä rahaa koulutarvikkeissa

10 vinkkiä: Säästä rahaa koulutarvikkeissa

05.08.2010

0

Koulujen alkaminen merkitsee usein ylimääräistä rahanmenoa monelle perheelle, etenkin, jos lapsia on perheessä useampia. Parenting.com -sivusto esittelee kymmenen vinkkiä, joiden avulla säästät euroja lähettäessäsi lapset takaisin koulutielle.

LUE LISÄÄ

SIVU 1/20123451020...Viimeinen »






Sanoma Magazines Finland myy mediatilaa seuraaviin verkkopalveluihin.
Lue lisää osoitteesta www.mediaopas.fi.