Rajoja ja rakkautta
01.07.2010 Aino Pensola.
Vapautta ei voi olla ilman rajoja. Rajat auttavat lasta erottamaan oikean väärästä, hyvän pahasta ja sallitun kielletystä. Mutta kuinka vetää kohtuulliset rajat sille, mitä lapsi saa tehdä ja mitä ei? Mitä kaikkea pienen lapsen on lupa touhuta yksin?
Rajat luovat turvallisuutta
Aikuisen tehtävä on suojella lasta ja hänen kehitystään. Vaikka rajojen asettaminen voikin saada lapsen itkuraivarin partaalle, lisää se kuitenkin lapsen henkistä ja fyysistä turvallisuuden tunnetta.
Aikuinen ei tahdo aiheuttaa lapselleen mielipahaa, ja siksi rajat voivat jäädä helposti vetämättä tai niistä joustetaan tarpeettomasti. Täysin vailla rajoitteita kasvaminen ei kuitenkaan ole eduksi lapselle tai hänen vanhemmilleen, ja tilanne todennäköisesti vain pahenee murrosiän kynnyksellä. Ilman selkeitä arvoja lapsi kasvaa hälläväliä – asenteeseen, jossa ei ole mitään väliä sillä, miten käyttäydytään.
Vaikka lastenkasvatus nykypäivänä on muodoltaan enemmän neuvottelevaa ja yhteisistä pelisäännöistä sopimista kuin aikuisen ylivaltaista käskyttämistä, tulee rajat vetää tiukasti, eikä niissä kannata joustaa. Muussa tapauksessa lapsi oppii, että hän saa tahtonsa läpi kunhan vain kiukuttelee tarpeeksi.
Kun rajat asetetaan jo lapsen ollessa pieni, niistä tulee perheen vakiintuneita toimintatapoja, ja lapsi kunnioittaa sekä rajojaan että aikuisia hankalassa teini-iässäkin. Parhaan suojan lapselleen antaa vanhempi, joka onnistuu asettamaan tiukat rajat rakastaen.
”Ei kavereidenkaan tarvitse…”
Rajat vaihtelevat lapsen eri ikäkausina. Lapsen kanssa on toimittava hänen ikänsä mukaisesti ja rajoitusten tulee olla perusteltuja. Pienimmillä lapsilla jo tiettyyn päivärytmiin asettuminen luo turvallisuuden tunteen.
Vauva.fi:n keskusteluissa vanhemmat puoltavat lapselle asetettuja rajoja.
”Lapsi tuntee olonsa turvalliseksi, kun on selvät säännöt.”
”Nythän on se ’viimeinen hetki’ saada lapsi ymmärtämään mitä voi ja ei voi tehdä itsekseen ollessaan. Miten te muuten uskallatte luottaa koululaiseen, jos asiaa ei saa menemään perille?”
Vanhemmat kokevat, että erityisesti ryhmän paine vaikuttaa siihen hyväksyvätkö lapset heille asetetut rajat.
”Joukossa tyhmyys usein tiivistyy, ja sattuu ikäviä. Jos ei mene lauman mukana, joutuu laumasta pois. Joten on hölmöiltävä mukana, vaikka tietäisikin, ettei siihen ole lupaa.”
Kouluikäinen voi vertailla omia ja kavereiden rajoja, ja vanhempi saa jatkuvasti kuulla miten ”kenenkään muun ei tarvitse” tai ”kaikki muut aina saavat”. Voikin olla hyödyllistä keskustella muiden vanhempien kanssa yhteisten rajojen sopimisesta, kun lapset leikkivät yhdessä.
Joskus erot lapsen oman kodin ja kaverin kodin rajoissa ovat hyvin räikeitä. Tällöin tulee tehdä selväksi lapselle, että omien vanhempien asettamat rajat ovat ne, joiden mukaan toimitaan.
Lue lisää:
Hyvä Terveys: Aikuinen asettaa lapselle rajat
Lue myös:
- Känkkäränkkä tulee kylään
- Tottelematon lapsi – jäähylle vai kotiarestiin?
- Näin vältät kurinpitoansat
- Kumpi määrää, päiväkoti vai vanhemmat?
- Apua, onko lapsellani tarkkaavuushäiriö?
yksi vastaus viestiin “Rajoja ja rakkautta”
Jätä vastaus
”Suomessa lapset saavat tehdä mitä tahansa”
03.09.2010
Suomalainen yhteiskunta koulutusjärjestelmineen sai kosolti hyvää mainetta amerikkalaisen Newsweek-lehden vertailussa. Kasvatusmaana Suomea kuitenkin saatetaan pitää liian vapaamielisenä ja jopa kylmänä: lapset itsenäistyvät vanhemmistaan varhain ja ovat joidenkin kulttuurien mittapuulla lähes heitteillä.
LUE LISÄÄ
Apua lapsen oppimisen tukemiseen
02.09.2010
Eikö lapsesi englannin opiskelu tahdo sujua? Haluaisiko viisivuotiaasi jo opetella kirjoittamaan? Vanhemmat voivat omalta osaltaan kannustaa lasta oppimaan jo pienestä pitäen.
LUE LISÄÄ
Johtaako lapsettomuus eroon?
01.09.2010
Tahaton lapsettomuus kohtaa noin joka viidettä hedelmällisessä iässä olevaa paria. Monet selviytyvät, mutta joskus kriisin seurauksena on ero.
LUE LISÄÄ
Onko sinunkin lapsesi introvertti?
31.08.2010
Viihtyykö lapsesi paremmin omissa oloissaan kuin toisten lasten seurassa? Entä pitääkö hän uuden oppimisesta, mutta suhtautuu uusiin tilanteisiin hieman varauksellisesti? Lapsesi saattaa olla persoonallisuudeltaan introvertti. Introverttius on persoonallisuuden piirre eikä sitä pidä sekoittaa ujouteen tai sosiaalisten tilanteiden pelkoon.
LUE LISÄÄ
Kerro kuukautisista ajoissa
30.08.2010
Tyttöjen murrosiän alkaminen on tutkimusten mukaan aikaistunut. Yhä nuoremmilla, jopa 7-8-vuotiailla, havaitaan murrosiän alkamisen merkkejä kuten rintojen kasvua. Myös kuukautiset saattavat alkaa jo 9-vuotiaana. Vanhempien onkin hyvä ottaa kuukautiset ja muut murrosiän merkit tyttäriensä kanssa puheeksi hyvissä ajoin.
LUE LISÄÄ
Onko pysyvä kotiäitiys sinunkin unelmasi?
26.08.2010
Suurin osa suomalaisista naisista menee töihin viimeistään lapsen täyttäessä kolme vuotta, mutta pieni osa päättää jäädä pysyvästi kotiin. Onko pysyvästi kotiin jäävä äiti vain itsekäs ja laiska yhteiskunnan tai miehensä elätti vai lapsilleen omistautunut itseään toteuttava nainen?
LUE LISÄÄ
Kun lapsen ystävä muuttaa
25.08.2010
Useimmat lapset muodostavat ensimmäiset ystävyyssuhteensa alle kouluikäisenä. Ensimmäisestä parhaasta kaverista tulee tärkeä osa lapsen elämää. Joskus lapsuuden kaverista joutuu kuitenkin luopumaan. Miten auttaa lasta, jonka paras ystävä muuttaa pois?
LUE LISÄÄ
Aiheuttavatko torjunta-aineet ADHD:tä?
23.08.2010
Aktiivisuuden ja tarkkaavaisuuden häiriö ADHD on yksi yleisimpiä lasten pitkäaikaissairauksia. Syyt ADHD:n puhkeamiseen ovat suureksi osaksi perinnöllisiä, mutta äskettäin julkaistun Harvardin yliopiston tutkimuksen mukaan maataloudessa käytetyillä torjunta-aineilla saattaa olla yhteys lasten käytöshäiriöihin.
LUE LISÄÄ
Ovatko päivähoitomaksut oikeudenmukaiset?
20.08.2010
Kunnallisessa kokopäivähoidossa on elokuun alusta lähtien ollut uusi enimmäismaksu, 254 euroa kuukaudessa. Perheen vanhimmasta hoidossa olevasta lapsesta joutuu nyt maksamaan 21 euroa enemmän kuin tähän asti.
LUE LISÄÄ
Onko lapsesi koululla jo Vihreä lippu?
19.08.2010
Ympäristökasvatus kannattaa aloittaa jo alle kouluikäisenä. Kun kestävä kehitys omaksutaan arvoksi pienestä pitäen, seuraa kestävä elämäntapa lasta myös aikuisuuteen. Yksi keino toteuttaa pitkäjänteistä ympäristökasvatusta on kouluille ja päiväkodeille tarkoitettu Vihreä lippu -ohjelma. Joko sinun lapsesi koulussa tai päiväkodissa liehuu Vihreä lippu?
LUE LISÄÄ
Jättääkö koululaisesi aamupalan väliin?
18.08.2010
Aamupalan sanotaan usein olevan päivän tärkein ateria. Aamupala antaa energiaa päivään ja auttaa jaksamaan lounaaseen asti. Aamiaisen syönti parantaa myös lasten oppimista. Entä jos aamupala ei kuitenkaan maistu, ja lapsi haluaa lähteä kouluun tyhjällä vatsalla?


minttu85
01. Hei, 2010
nykyäänhän lapsia pitäisi vain paijata päähän ja antaa tehdä mitä vain. liian moni käyttää “vapaata kasvatusta” niin että lapsista ja teineistä on tullut ihan kamalia riiviöitä.
juuri tuo “ei haluta aiheuttaa mielipahaa lapselle” aiheuttaa sen että moni lapsi saa aina kaiken ja tahtonsa läpi eikä opi mitään.
enkä nyt tarkoita että vitsaa ei saisi säästää tms.
vaan vanhempien pitäs ettiä se kultainen keskitie opettaessaan lapsilleen elämänsääntöjä ja toimintamalleja.
Ilmoita asiaton kommentti.